Kuva: MTV3

Kun Salkkarit-tähti Timo Jurkka kuuroutui, hän jatkoi suosikkisarjassa - kertoo nyt erikoisjärjestelyistä

29.12.2021 10:15 - Henna Koste

Näyttelijä Timo Jurkka pisti myös rakkaan harrastuksensa paussille, kun hänen kuulonsa heikkentyi rajusti vuosia sitten.

Salatut elämät -sarjan Lasse Sievisenä suurelle yleisölle tutuksi tullut Timo Jurkka kuvailee hahmonsa muuttuneen vuosien varrella aavistuksen lempeämmäksi. Vävykokelaitaan tiukkaan tenttiin pistänyt ja hirvipaistillaan hurmannut juro Lasse on jo ”isopappa”.

- On tullut jo kolmas sukupolvi Sievisiä, jotka panee Lassea ruotuun, vuonna 2004 sarjassa aloittanut Jurkka kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Näyttelijän työn ohella musiikki on Jurkalle suuri intohimon kohde. Viime vuosina se on tosin näytellyt miehen elämässä pienempää roolia.

- Se on ollut pitkään paussilla. Tein musaa pitkään himassa ja paljon biisejä, Jurkka kertoo.

Syy taukoon on ymmärrettävä. Jurkka kuuroutui äkillisesti liki 10 vuotta sitten. Ensin kuulo katosi vasemmasta korvasta - ja myöhemmin myös oikeasta. Lääkäritkään eivät tienneet, mistä tämä johtui. 

- Myös perhe-elämä on ollut sellaista, ettei ole ollut niin paljoa aikaa musiikille. Tekosyitä riittää. Studio on kotona, joten siellä voisi kyllä tehdä musiikkia. Musiikin tekeminen on vähän kuin ojan kaivamista, lapioon täytyy vain tarttua. Täytyy kaivaa hemmetin pitkään, koska ensin tulee paljon p*skaa ennen kuin timantit rupeavat löytymään. Musiikkia täytyy tehdä joka päivä – ei niin, että teen tuossa viikonloppuna jotain, Jurkka kuvailee.

Yksi "tekosyy" musisoinnin välttelyyn on kadonnut. Jurkan kuulo on palautunut takaisin – mutta ei yhtä hyväksi kuin ennen. Vasemman korvan kuulo on edelleen heikompi. Kuuroutuminen aiheutti luonnollisesti myös erikoisjärjestelyjä Salatut elämät -sarjan tekemiseen.

- Siitä on liki 10 vuotta, kun tilanne oli pahimmillaan. Vieläkin kysyn tosin vastanäyttelijältä, mitä ohjaaja sanoi. He puhuvat niin kaukana, että parempikorvainen saa tulkata minulle, Jurkka kertoo.

Näyttelijä toteaa, että teatterilavalla hän ei olisi tuolloin pärjännyt.

- En tiennyt, mitä vastanäyttelijä sanoo, kun hän oli selin. Joskus minulle näytettiin käsimerkkejä. Tiesin, milloin on vuoroni, kun suu lakkasi liikkumasta. Omasta äänestä ei myöskään ollut kontrollia, joten en ollut varma huudanko vai puhunko liian hiljaa. Täytyi mennä lihasmuistilla, kun korvat eivät kertoneet: ”normaali ääni tuntuu tältä lihaksissa”, Jurkka kertoo.

Lue myös: Innokas fani yllätti Salkkarit-tähti Tuuli Mattilan silloin, kun hän vähiten osasi odottaa: 'Suoraan sanoen ahdistuin'

Lue myös: Tommi Taurula kertoo hauskat faktat Salkkareiden kaljakohtauksista: "Eihän katsoja sitä tiedä"

Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran 4.6.2021.

Kilpailut

Uusimmat