Kuva: AOP / Timo Korhonen

Janne Kataja aikoo perustaa oman hotellin ja huvipuiston - "Pitää olla jotain ainutlaatuista"

22.12.2021 14:15 - Iiro Myllymäki

Yrittäjähenkinen suosikkijuontaja pyörittää nykyään kahta lelukauppaa.

Pääset kuuntelemaan Janne Katajan koko haastattelun alta tai Podplaysta.

Janne Kataja, 41, on paitsi tv:stä tuttu suosikkijuontaja ja näyttelijä, myös lelukauppias. Hän perusti ensin lelukaupan Riihimäelle, ja elokuussa avattiin sisarkauppa Tampereelle. Tampereen Pieni Lelukauppa on nimestään huolimatta peräti Suomen suurin lelukauppa, ja Katajan mukaan itse asiassa koko Skandinavian suurin valikoiman suuruuden perusteella.

- Se on valikoimaltaan koko Skandinavian suurin. Meillä on yli 80 000 tuotetta, ja liike on täynnä pelkkiä leluja eikä lastentarvikkeita, Kataja sanoo Voice.fi:n haastattelussa tulevan Olen julkkis… Päästäkää minut pois -ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Kauppojen takana on tuotantoyhtiö Hihhihhii, jonka toiminnassa on mukana myös näyttelijä-juontaja Aku Hirviniemi, 38. Kataja korostaa firman kaikessa toiminnassa elämyksellisyyttä, joka on myös lelukauppojen toiminnan ytimessä.

Kataja kertoo, että elämyksellisen lelukaupan perustaminen oli hänen lapsuudenhaaveensa. Haaveita miehellä riittää edelleen.

- Haluan myös oman tivolin tai huvipuiston ja hotellin. Ne ovat vielä toteuttamatta.

Katajalla on vakaa aikomus toteuttaa kyseiset haaveet.

- Kunhan vain löydän sopivan paikan hotellille. Siinä pitää olla jotain ainutlaatuista. Kaikkiin näihin liittyy elämyksellisyys. Kun meidän lelukauppaamme tulee, astuu elokuvan tai satumaailman lelukauppaan. Samalla lailla hotellin pitäisi olla sellainen, että kun ovet avautuvat, olet 1920-1930-luvun grand hotellissa, mutta jossa työntekijät ovat kuin sirkuksesta, Kataja visioi.

Myös tivoliin Kataja haluaa kehitellä jotakin ainutlaatuista. Hän uskoo, että tässä piilee hänen elämäntehtävänsä.

- Uskon, että elämäni tarkoitus on pyrkiä tuottamaan viihdettä ja viihdykettä ympärilläni oleville ihmisille, Kataja sanoo.

Haastattelussa Kataja myös paljastaa, ettei ole koskaan katsonut Selviytyjät Suomi -ohjelmaa ja kertoo, miten aikoo viettää joulunsa. Koko haastattelun pääset kuuntelemaan artikkelin alusta.

Lue myös: Janne Katajan nuoruuskuva sai seuraajat hämmentymään: "Vähän erilainen nuori"

Lue myös: Aku Hirviniemi ja Janne Kataja kävivät koronatestissä - hauskat reaktiot saivat seuraajat nauramaan

Kilpailut

Uusimmat