Kuva: AOP

Titanic-tähdet kohtasivat vuosien tauon jälkeen - "En voinut lopettaa itkemistä"

28.12.2021 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Titanic on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä elokuvista ja sitä tähdittivät ystävykset Leonardo DiCaprio sekä Kate Winslet.

James Cameronin, 67, ohjaama klassikkoelokuva Titanic julkaistiin vuonna 1997 ja sitä tähdittivät Leonardo DiCaprio, 47, sekä Kate Winslet, 46.

DiCaprio ja Winslet ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä elokuvan julkaisun jälkeen, mutta eivät ole tavanneet toisiaan vuosiin muun muassa koronapandemian vuoksi. Tuoreessa The Guardian -julkaisun haastattelussa Winslet kuitenkin kertoi, että tapasi vihdoinkin DiCaprion muutama viikko sitten.

- En voinut lopettaa itkemistä. Olen tuntenut Leon puolet elämästäni, Winslet sanoi.

- Kuten monet muutkin ystävät, olemme ikävöineet toisiamme. Korona on vaikeuttanut suhteiden ylläpitämistä ja olemme jatkuvasti olleet eri paikoissa kuvaamassa, joten yhteistä hetkeä ei ole löytynyt, näyttelijä jatkoi.

Samassa haastattelussa Winslet muisteli Titanicin kuvauksia, jotka eivät olleet miellyttäviä.

- Olin juuri täyttänyt 21 vuotta ja Leo 22. Elokuvan kuvaukset olivat vaikeita meille kaikille, sillä aikataulut olivat todella tiukat. Leolla oli kuitenkin enemmän vapaapäiviä ja olin siitä hänelle vihainen, Winslet nauroi.

Titanic voitti 11 Oscar-palkintoa ja se oli ensimmäinen yli miljardin dollarin lipputulot kerännyt elokuva.

Lue myös: Tiesitkö? Leonardo DiCaprion lipsautus Titanicin kohtauksessa jäi lopulliseen elokuvaan

Lue myös: Leonardo DiCaprion rantahuvilan sisustus yllätti sisustussuunnittelijan: "Kaikkialla oli Titanicia"

Lähde: E News!

Kilpailut

Uusimmat