Kuva: Senja Rapila

Nikke Ankara kommentoi nyt seksuaalirikostuomiotaan katuvana: "Käyttäytymiseni oksettaa minua"

14.02.2022 13:45 - Iiro Myllymäki

Räppäri tuomittiin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon vuonna 2020. Nyt mies pyytää anteeksi.

Räppäri Nikke Ankara on kommentoinut Instagram-päivityksessä vuonna 2020 saamaansa seksuaalirikostuomiota. Mies tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Sadasta päiväsakosta tuli miehen tuloilla maksettavaa 2900 euroa. Käräjäoikeuden mukaan mies syyllistyi rikokseen 30. heinäkuuta 2017 anniskeluravintolan vessakopissa, missä hän suuteli kiinnipitämäänsä naista ja kouri tätä vaatteiden päältä ja kosketteli tämän rintoja paidan alta naisen kielloista huolimatta.

Nikke Ankara, oikealta nimeltään Niiles Hiirola, on pitänyt tuomion saamisen jälkeen hiljaiseloa julkisuudessa. Mies kertoo tuoreessa päivityksessään, että on joutunut keräämään pitkään rohkeutta, jotta pystyisi puhumaan julkisesti aiheesta. Nyt räppäri esittää anteeksipyyntönsä. Ennen kaikkea hän suuntaa anteeksipyyntönsä kyseisessä tilanteessa olleelle naiselle. Ankara kertoo, miten tilanne hänen näkökulmastaan meni.

”Ennen kaikkea haluan pyytää julkisesti anteeksi häneltä, jota asia koskee, sillä se on vähintä mitä hän ansaitsee. Muutama vuosi sitten olin Ravintola Kaivohuoneella viettämässä iltaa ja jossain vaiheessa törmäsimme ja aloimme jutella. Kun olimme keskustelleet hetken aikaa, niin minun aloitteestani olen taluttanut hänet syrjemmälle, miesten WC-tiloihin. Siellä aloimme pussailla, ja tulkitsin tilanteen täysin väärin. Tilanne oli hetken päästä ohi ja lähdimme omiin porukoihimme jatkamaan iltaa. En ollut ymmärtänyt tilanteessa lainkaan, miten traumaattinen hetki tapahtunut oli ollut hänelle”, Ankara kirjoittaa.

Räppäri kertoo tehneensä tapahtuneen jälkeen paljon itsetutkiskelua ja käyneensä hyvin syvissä vesissä.

Sen hetkinen käyttäytymiseni oksettaa minua itseänikin. Olen sittemmin joutunut kyseenalaistamaan itsessäni kaiken: käytöksen, mielen ja ylipäätään, minkälainen ihminen olen. En ole koskaan ollut näin paskana ja olen itkenyt asiaa kokonaisia päiviä, mutta sen olen käytökselläni ansainnut”, Ankara kirjoittaa.

"Elämäni pahin munaus"

Artisti kertoo, että hänen on ollut hankala tehdä musiikkia tapahtuneen jälkeen. Hän ei ole halunnut liittää yhteistyökumppaneitaan hänen tekemisiinsä. Ankara kertoo ymmärtävänsä, että monet eivät halua tehdä yhteistyötä hänen kanssaan ja tulla liitetyksi häneen.

”Muutenkin tapahtuneen jälkeen on ollut tosi vaikeaa julkaista musiikkia, tai päivittää edes somea, kun olen ajatellut, että ihmiset pitävät minua varmasti ihan hirviönä. Olenkin siksi pitänyt hiljaiseloa ja keskittynyt muihin juttuihin, kuin musiikin julkaisemiseen - kuitenkin tehden musiikkia omillani, niin sanotusti salaa suurelta yleisöltä”, Ankara toteaa.

Ankara kiittää niitä ”muutamia ihmisiä”, jotka ovat kaikesta huolimatta tehneet yhteistyötä hänen kanssaan oikeusprosessin aikana ja tuomion saamisen jälkeen. Hän on kiitollinen heiltä saamastaan uudesta mahdollisuudesta.

”Toivottavasti muutkin ihmiset ymmärtäisivät, että minussa on muutakin, kuin tämä elämäni pahin munaus. Kaikesta opitaan, mutta tällaisia asioita ei kenenkään tulisi oppia kantapään kautta, vaan joku järki pitää olla tyhmänkin päässä. En ole mitään muuta elämässäni katunut niin paljon, kuin tätä”, Ankara kirjoittaa.

Koko päivityksen voit lukea alta. Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Nikke Ankara valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei ottanut tapausta käsittelyyn ja käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan. Kun räppäri kertoi syytteestään julkisuuteen, hän kiisti syyllistyneensä rikokseen. Sadan päiväsakon lisäksi oikeus määräsi miehen maksamaan 1200 euroa kärsimyskorvauksia asianomistajalle ja lisäksi tämän oikeudenkäyntikulut.

Lue myös: HS: Nikke Ankaran seksuaalirikostuomio jää voimaan

Kilpailut

Uusimmat