Kuva: AOP

Justin Bieberillä todettiin koronatartunta - "Hän on valtavan pettynyt"

21.02.2022 11:15 - Iiro Myllymäki

Tartunta pakotti siirtämään ainakin yhtä keikkaa eteenpäin.

Poptähti Justin Bieberillä, 27, on todettu koronavirustartunta. Asiasta kirjoittaa muun muassa Metro-julkaisu. Bieber aloitti maailmankiertueensa perjantaina, ja TMZ:n mukaan miehellä todettiin tartunta lauantaina.

Koronatartunnan takia Bieber joutui siirtämään sunnuntain Las Vegasin -konserttinsa eteenpäin. Bieberin kerrotaan voivan hyvin, ja hänellä kerrotaan olevan lieviä oireita.

- Justin on tietenkin valtavan pettynyt, mutta kiertuehenkilökunnan ja fanien terveys ja turvallisuus ovat aina hänen ykkösprioriteettinsa, Bieberin tiimistä tiedotetaan.

Vielä ei ole tiedossa, onnistuvatko tälle viikolle kaavaillut keikat suunnitellusti.

Justin Bieber käynnisti Justice-albumia markkinoivan maailmankiertueensa San Diegosta Yhdysvalloista perjantaina. Kiertue saapuu myös Suomeen ensi kesänä. Miehen on määrä esiintyä Helsingissä Kaisaniemessä 9. elokuuta. Edellisen kerran Bieber vieraili Suomessa vuonna 2016.

Tähti on kommentoinut uutta kiertuettaan innostuneena.

- Olemme tehneet kovasti työtä luodaksemme parhaan show’mme ikinä. Emme malta odottaa, että pääsemme jakamaan sen fanien kanssa ympäri maailmaa. Näen teidät pian, Bieber on sanonut.

Lue myös: Supertähti Justin Bieber saapuu Suomeen!

Lue myös: Malli Hailey Bieber ei aio enää puhua avioliitostaan - vastaa kuitenkin vauvahuhuihin

Lähteet: Metro, CNN

Kilpailut

Uusimmat