Kuva: AOP

Kanye Westin ja Kim Kardashianin erosotku syvenee - West kiistää levittäneensä valheellista tietoa

28.02.2022 10:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Räppäri Kanye West on ollut viime viikkoina julkisuudessa häiritsevän käytöksensä vuoksi.

Räppäri Kanye West, 44, on ottanut kantaa entisen puolisonsa, tosi-tv-tähti Kim Kardashianin, 41, esittämiin väitteisiin uusimmissa avioeroa koskevissa asiakirjoissa. Kardashian väittää asiakirjoissa Westin levittäneen sosiaalisessa mediassa valheellista tietoa heidän välisistä asioista ja yhteishuoltajuudesta.

West on sitä mieltä, että Kardashian ei voi todistaa esittämiään väitteitä tosiksi.

Entertainment Tonight -viihdesivuston saamista asiakirjoista ilmenee, Westin mukaan Kardashianin väitteet valheellisen tiedon levittämisestä perustuvat kuulopuheisiin. Räppärin mukaan hänen entinen aviopuolisonsa ei vaivautunut edes liittämään sosiaalisen median päivityksiä lausuntoonsa.

Westin mukaan Kardashianin tulisi sen lisäksi, että tämä näyttäisi kyseiset sosiaalisen median päivitykset, tämän tulisi myös osoittaa, että nimenomaan West on kirjoittanut ne.

Räppärin mukaan sosiaalisen median päivitykset olisivat olleet hyväksyttyjä osana Kardashianin lausuntoa, mutta niitä ei ole toimitettu, joten niitä ei tulisi ottaa huomioon. West haluaa lisäksi, että hänen entisen puolisonsa lausunto valheellisen tiedon levittämisestä pitäisi olla todisteeksi kelpaamaton ensi viikolla käytävässä kuulemisessa, jossa on määrä päättää avioeron lainvoimaisuudesta.

Kardashian toimitti viime viikolla oikeuteen asiakirjoja, joissa hän kertoo Westin levittämän valheellisen tiedon ja tämän sosiaalisessa mediassa järjestämän vihakampanjan aiheuttaneen henkistä stressiä.

Osa Westin julkaisemasta sisällöstä on kohdistunut Kardashianin nykyiseen puolisoon, koomikko Pete Davidsoniin, 28.

Kardashian jätti avioerohakemuksen helmikuussa 2021. Pariskunta ehti olla naimisissa kuusi vuotta.

Lue myös: Kanye West pahoittelee Kim Kardashianin ahdistelua sosiaalisessa mediassa - julkaisi nöyrän tekstin

Lue myös: Riitaa, katkeruutta ja uusia vihamiehiä – Kanye West purki tuntojaan Instagramissa koko viikonlopun

Lue myös: Kanye West ja Kim Kardashian ottivat yhteen Instagramissa - kuvat ex-vaimosta ja lapsista katosivat

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat