Kuva: Iiro Myllymäki

Laulaja Sanni kertoo suuresta surustaan - rakas lemmikki menehtyi

02.03.2022 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Sanni julkaisi Instagram-sivullaan kauniin kirjoituksen, sillä hänen perheensä Tara-koira on kuollut.

Jättisuosittu laulaja-lauluntekijä Sanni, 28, kertoo Instagram-sivullaan suuresta surustaan.

Sannin perheen rakas Tara-koira on nimittäin menehtynyt.

"Sydän on murtunut. Aina kun tulin käymään, nappasit eteisestä kengän suuhun ja pyörit ympyrää osottaakses, että kiva kun tulit taas. Olit aina siellä missä tapahtuu, kerran matkasit keikkabussin mukana koko festariviikonlopun. Kotona köllit lattialla olkkarikeskustelujen sorinassa. Tai ihan sohvalla niinku muutkin aikuiset", Sanni pohjustaa. 

Sanni myös kertoo, kuinka Taraa ei sosiaalinen media kiinnostanut ja koira aina käänsi päänsä, kun laulaja yritti sitä kuvata. Lopuksi Sanni vielä kirjoittaa kauniit jäähyväissanat.

"Olit lempee ja kaunis sielu. Suojelit meidän äitiä kaikkialla missä kuljittekaan.
Kun näin vierestä sun poistuvan, tiedän vielä vahvemmin miten paljon sun läsnäolo on tuonut tilaan rakkautta ja valoa. Nuku rauhassa Super girl."

Näet koko julkaisun alta. 

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä. 

Sannin viimeisin studioalbumi Trippi julkaistiin kesäkuussa 2019. Toukokuussa 2021 hän julkaisi tulevalta albumiltaan ensimmäisen singlen, Pettäjä. 

Uransa aikana Sanni on voittanut muun muassa kolme Emma-palkintoa. 

Sanni kiertää tänä keväänä kattavasti Suomea. Katso keikkapäivämäärät täältä. 

Lue myös: MTV: Sanni paljastaa suosikkikappaleensa omasta tuotannostaan - yllättääkö valinta?

Lue myös: Katso laulaja Sannin liikuttava teksti, joka herkisti somen - "Kiitos, kun puhut tästä!"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat