Kuva: AOP

Vietnam kielsi Tom Hollandin tähdittämän uutuuselokuvan - tekijät suosivat karttakuvassa Kiinaa

14.03.2022 16:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

The Hollywood Reporterin mukaan tuskin oli sattumaa, että elokuvan karttavalinnat suosivat Kiinaa Vietnamin sijaan valtioiden välisessä aluekiistassa.

Vietnam on päättänyt, että Tom Hollandin, 25, ja Mark Wahlbergin, 50, tähdittämällä Uncharted-elokuvalla ei ole asiaa valkokankaille. Elokuvan eräässä kohtauksessa näytetään kartta, jossa kuvataan Kiinan aluevaatimuksia Etelä-Kiinan merellä.

Kohtauksessa näytettävä kartta on Vietnamin mielestä virheellinen. Elokuvassa näytettävässä kartassa Etelä-Kiinan merialueita on piirretty Kiinan valtion alaisuuteen. Vietnam kuitenkin kokee, että luonnonvaroiltaan rikkaat merialueet kuuluvat Vietnamille.

(kuva: YouTube/Sony Pictures Entertainment)

- Katsottuamme elokuvan läpi, kielsimme sen levityksen, sillä huomasimme elokuvan sisältävän laittoman kuvauksen Etelä-Kiinan merialueelta, valtiojohtoinen Vietnamin uutistoimisto tiedottaa.

Vietnam on aiemminkin estänyt Hollywood-elokuvien levityksen maassaan samasta syystä. Vuonna 2019 DreamWorks'in Jeti-elokuva kiellettiin maassa myös aluekiistoihin liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Myös viime vuonna Netflixiä pyydettiin poistamaan useita jaksoja Pine Gap -sarjastaan, niin ikään saman aluekiistan vuoksi.

The Hollywood Reporterin mukaan elokuvassa Kiinaa suosiva karttakuva oli tuskin vahinko. Mikäli elokuvassa näytettävä karttakuva olisi suosinut Kiinan sijaan Vietnamia, olisi elokuva todennäköisesti kokenut kovia takaiskuja Kiinassa. Kiinan elokuvamarkkinat ovat noin 50 kertaa suuremmat kuin Vietnamissa.

Elokuva julkaistiin viikko sitten Kiinassa ja se on kerryttänyt lipputuloja maassa jo lähes 15 miljoonaa dollaria, eli lähes 14 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin yksikään Hollywood-elokuva on tuottanut Vietnamissa.

Maailmanlaajuisesti Ruben Fleischerin, 47, ohjaama elokuva on tuottanut 300 miljoonaa dollaria, eli yli 270 miljoonaa euroa.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Uncharted-elokuva perustuu samannimiseen videopelisarjaan, jossa maailmanmatkaaja Nathan Drake, jotta Holland esittää, etsii valloittamattomia alueita maailmalta. Elokuvassa Drake tapaa baarimikkona työskennellessään aarteidenmetsästäjä Victor "Sully" Sullivanin ja he lähtevät jahtaamaan vuosisatoja sitten kadonnutta aarretta.

Lue myös: Spider-Man-tähti on huimassa kunnossa - inspiraationa toimii lihaksikas näyttelijäkollega

Lue myös: Spider-Man-tähti Tom Holland luuli kollegansa antamaa lahjaa seksileluksi

Lue myös: Maat, joihin seksilelujen tuominen on jyrkästi kielletty - mukana suomalaisten suosimia lomakohteita

Lähde: The Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat