Kuva: AOP

Halle Berryn tähdittämä järkälemäinen scifi-elokuva julkaistaan pian Suomessa

15.03.2022 09:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Moonfall kertoo mystisestä voimasta, joka iskee kuun pois kiertoradaltaan.

Odotettu suuren budjetin scifi-elokuva Moonfall saapuu Suomessa elokuvateattereihin 18. maaliskuuta.

Moonfallissa seurataan valtavaa uhkaa, kun kuu syöksyy pois kiertoradaltaan mysteerisen voiman iskusta ja uhkaa tuhota koko maapallon. Lopulta astronautit lähtevät avaruuteen tutkimaan katastrofia ja selvittävät, että kuu ei todellakaan ole sellainen, jollaiseksi kaikki ovat sen kuvitelleet.

Järkälemäistä scifi-leffaa tähdittävät Halle Berry, Patrick Wilson, John Bradley, Michael Peña sekä Charlie Plummer. Ohjauksesta vastaa Roland Emmerich, joka on ohjannut myös leffat Independence Day - Maailmojen sota, Godzilla sekä The Day After Tomorrow

Moonfallin budjetiksi on arvioitu noin 150 miljoonaa dollaria, eli noin 130 miljoonaa euroa.

Elokuvan traileri julkaistiin vuoden alussa ja se on kerännyt pelkästään YouTubessa yli 18 miljoonaa katselukertaa. Monet katsojat ovat jo leffan nähneet ja kehuvatkin sitä.

"Tämä elokuva on hieno, moderni sekä syvällinen", kommentoi eräs.

"Voin luvata kaikille: ette tule pettymään!" kehuu toinen.

Kriitikoilta Moonfall on saanut vaihtelevia arvosteluja. Jotkut kehuvat elokuvan visuaalisuutta ja äänimaailmaa, mutta taas lyttäävät juonen "kertakäyttökamaksi". Toiset taas nostavat esiin näyttelijöiden huiman suorituksen.

Näet trailerin alta tai tästä.

Lue myös: Netflixin suosittu scifi-sarja ei jatku - "Ei tule tapahtumaan"

Lue myös: Demonikultti paljastuu Netflixin uudessa scifi-sarjassa - trailerilla valtava suosio

Lähde: Rotten Tomatoes

Kilpailut

Uusimmat