Kuva: AOP

Diane Kruger muistelee hittielokuvan epämukavia koekuvauksia: "Tunsin oloni lihakimpaleeksi"

16.03.2022 17:15 - Iiro Myllymäki

Troija-elokuvan yksi koekuvaustilanne oli Krugerille epämiellyttävä.

Näyttelijä Diane Kruger, 45, on muistellut koekuvauskokemustaan vuoden 2004 Troija-elokuvaa varten. Kruger näytteli Helenan hahmoa historiallisessa sotaelokuvassa, jota tähditti muun muassa Brad Pitt.

Kruger kertoo Varietylle kokeneensa koekuvaustilanteen epämiellyttävänä.

- Minun piti mennä elokuvastudion johtajan luo rooliasussa. Tunsin oloni lihakimpaleeksi. Minua katseltiin päästä varpaisiin, ja minulta kysyttiin, miksi minun pitäisi esittää rooli, Kruger sanoo.

Troija oli Warner Bros -tuotantoyhtiön elokuva. Varietyn mukaan useat alan toimijat kertoivat julkaisulle, että näyttelijää ei yleensä pyydetä studiopomon luokse näyttäytymään roolivaatteissa.

- Minut on laitettu tilanteisiin, jotka olivat epäasiallisia ja epämiellyttäviä. Kun aloitin uraani, ajattelin, että tätä tämä vain on. Tällainen Hollywood on, Kruger sanoo.

Kruger on muistellut uransa käänteitä valmistautuessaan uuteen rooliinsa Swimming With Sharks -sarjassa, joka perustuu samannimiseen elokuvaan vuodelta 1994. Kruger näyttelee sarjassa elokuvapomoa. Roolin tekeminen on saanut naisen miettimään, miten hyväksyttävää huono käytös on ollut yhteiskunnassa laajemminkin eikä vain Hollywoodissa.

Saksalaisyhdysvaltalainen Kruger aloitti uransa mallina 1990-luvulla. Sittemmin hän siirtyi näyttelijäksi, ja hänet on nähty Troijan lisäksi esimerkiksi elokuvissa Kunniattomat paskiaiset ja National Treasure - kansallisaarre.

Lue myös: Troija-tähti sai ensimmäisen lapsensa 42-vuotiaana: "Olin aiemmin liian itsekäs"

Lähde: Variety, Independent

Kilpailut

Uusimmat