Kuva: AOP

Troija-tähti sai ensimmäisen lapsensa 42-vuotiaana: "Olin aiemmin liian itsekäs"

28.01.2019 15:15 - Katariina Auvinen

Diane Kruger avautui asiasta antamassaan haastattelussa.

Troija-elokuvaa tähdittänyt Diane Kruger, 42, synnytti ensimmäisen lapsensa marraskussa. Hän on paljastanut, että hän oli itsekäs ja ei alkujaan halunnut lapsia. Kruger avautui asiasta PorterEdit-julkaisulle antamassaan haastattelussa. Asiasta uutisoi Daily mail. 

- Olin todella itsekäs nuorempana, enkä halunnut ensin lapsia, mutta 35-vuotiaana minusta alkoi tuntumaan erilaiselta. Toivoinkin tulevani äidiksi, hän kertoo. 

Naisen mukaan hän odotti koko ajan "sitä oikeaa", ja lykkäsi lasten hankintaa sen takia, ettei sopivaa miestä tuntunut löytyvän. Hän kuitenkin kertoi ymmärtäneensä parin viime vuoden aikana, että hänen ei tarvitsisi olla naimisissa hankkiakseen lapsia. 

Nainen aloitti suhteen näyttelijä Norman Reedusin kanssa vuonna 2016. Miehellä on aiemmasta liitostaan 19-vuotias poika. Kruger on todella kiitollinen partnerilleen siitä, että tämä auttaa uuden vauvan kanssa niin paljon. 

- Norman on todella rauhallinen ja hän on opettanut minulle paljon vanhemmuudesta. Se varmasti johtuu osaksi siitä, että hän on tehnyt tämän ennenkin, Kruger kertoo. 

Vaikka nainen odotti lasten hankkimista, hän on onnellinen, että teki niin. 

- Kun vanhenet, opit matkalla koko ajan uutta. Olen todella tyytyväinen, että odotin lasten hankintaa tähän ikään saakka, hän kiteyttää. 

Lue myös: Juuri synnyttänyt Diane Kruger seksikkäässä korsettimekossa: "Hän on taas entisissä mitoissaan"

Lue myös: Hollywoodin tyylitaiturit esittelivät syksyn kuumimman muotitrendin - poimi idea omaan tyyliisi

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat