Kuva: Niko Karlsson

JVG kertoo päihteiden roolista musiikkiurallaan: ”Se on jännä ilmiö tällä meidän alalla”

25.03.2022 08:15 - Riia Frost

JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii -dokumentti sai ensi-iltansa tänään 25. maaliskuuta.

JVG-räp-duon jäsenet Jare Brand, 35, ja VilleGalle, 35, vierailivat Voice.fi:n haastattelussa kertomassa uudesta dokumenttielokuvastaan. Haastattelussa duetto kertoo muun muassa, mitä muuta tulevan vuoden aikana on luvassa, ja Jare paljastaa, miten hän selvisi uransa alkuaikojen ”fruittari-räppäri” maineestaan räppipiireissä. Koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Suomen yksi tunnetuimmista duo-kokoonpanoista JVG työskenteli pitkään dokumenttinsa JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii parissa ja se sai viimeinkin ensi-iltansa tänään 25. maaliskuuta. Suositun räp-duon muodostavat Jare Brand ja VilleGalle, jotka tunnetaan muun muassa hittikappaleistaan Vamos, Ikuinen Vappu ja Tarkenee.

Artistit kertovatkin tunnelman olevan hyvä leffan viimeinkin päästessä yleisön katsottavaksi.

- Vähän jännitti, mutta hyvä elokuva tuli ja siksi pitää olla fiiliksissä, VilleGalle toteaa.

Elokuva on yksi kevään odotetuimmista ja se koostuu JVG:n kymmenvuotisen uran aikana kuvatuista videomateriaaleista sekä läheisten ja kollegojen haastatteluista. Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja on Basso Median entinen päätoimittaja Miika Särmäkari.

Räppärit antoivat elokuvantekijöille vapaat kädet dokumentin rakentamiseen ja lopputuloksena on filmi, joka menee syvälle sekä dueton riehakkaaseen uraan että itse artistien ihon alle. Lisäksi se kuvastaa vahvasti kiertue-elämän raadollisuutta. VilleGalle ja Jare kuitenkin kokevat tärkeäksi, että fanit näkevät heistä muitakin puolia kuin pirteyden.

- Mielestäni oli makeeta, että mennään rehellisellä tyylillä, ja haluamme näyttää itsestämme jotain sellaista, mitä meistä ei olla ennen nähty. Kun JVG on aina iloisena bilettämässä, niin ehkä se on ihan kiva näyttää meistä vähän muutakin, VilleGalle toteaa.

Jare myös lisää, että on hyvä tuoda muusikon elämästä sitä synkempääkin puolta esiin.

- Artistisuus ei ole aina niin helppoa kuin miltä se näyttää lavalla tai gaaloissa. Se ei ole aina pelkkää pokaalinnostamista, vaan välillä on vaikeaa ja joskus taas on niitä ilonhetkiä, Jare painottaa.

Päihteiltä ei säästytä

(kuva: Niko Karlsson)

Elokuvassa käsitellään rohkeasti myös alkoholin vahvaa läsnäoloa räp-duon tuulisina uravuosina. VilleGalle paljastaakin tietynlaisen vetäytymisen juhlimisesta olleen osittain pandemian ansiota.

- Varmaan tää korona-aika ynnä muutkin ovat saaneet ihmiset pysähtymään, miettimään ja ehkä vähän rauhoittumaankin. Ei ole tarvinnut enää juosta jokaisissa kissanristiäisissä ja juhlissa, vaan on voinut vähän hengähtää, VilleGalle kertoo.

- Kyllä sitä on kovaa mennyt, mutta aikansa kutakin, VilleGalle lisää.

VilleGalle kuitenkin toteaa, että valitettavasti nuorien artistien on helppo tarttua pulloon, kun sitä on pyytämättäkin aina takahuoneessa tarjolla.

- Se on jännä, miten aina kun me tulemme keikalle, niin jääkaappi on täynnä viinaa, mutta kun te tulette työpaikalle, niin te keitätte kahvit. Se on jännä ilmiö tällä meidän alalla, VilleGalle pohtii.

Jare vielä lisää, etteivät he ole kuitenkaan täysin absolutisteja, vaikka villeimmät juhlavuodet ovatkin jo pikku hiljaa takanapäin.

- Kyllähän sitä nyt edelleen pari saunaolutta menee viikonloppuisin. Nykyään maistuu myös alkoholiton olut, että ehkä on myös vähän siirrytty siihenkin, Jare toteaa.

Ystävyydellä on merkitystä

(kuva: Niko Karlsson)

Elokuvassa myös mainitaan häpeilemättömästi koko musiikkiuran lopettamisen olleen monesti lähellä. VilleGalle toteaakin olevan ihme, jos jollakin artistilla tai yhtyeellä ei ikinä kävisi missään vaiheessa lopettaminen mielessä.

- Oletukseni on, että moni ihminen ajattelee jossain jutussa, mitä tekee todella pitkään, että jaksaako sitä enää. Ja vaikka se saattaa ulkopuolelle näyttää siltä, kuinka kiva tämä meidän ammattimme on, niin silti mekin olemme jossain vaiheessa miettineet lopettavamme, VilleGalle avaa.

- Se on varmaan työ kuin työ, että kyllähän jengi vaihtaa monesti työpaikkaa ja siirtyy eteenpäin. Varsinkin sitten, kun on välillä vaikeitakin hetkiä. Mutta nyt olemme levänneet ja jaksamme taas painaa duunia, Jare lisää.

Yksi dokumenttielokuvan suurimmista teemoista on kuitenkin ystävyys. Moni JVG-yhtyeen muusikkokollegoista onkin arvioinut duon menestyksen salaisuuden olevan muun muassa se, että VilleGalle ja Jare ovat symbioosissa keskenään, eivätkä koskaan katkeroidu toisilleen. Nyt räppärit paljastavatkin väitteiden paikkansapitävyyden.

- On se varmasti isossa osassa. Ilman sitä ei varmaan oltaisi tässä ja sitten olisimme saattaneetkin lopettaa, Jare toteaa.

- On hauskaa kyllä, että on löydetty aika erilaiset tyypit, jotka viihtyvät yhdessä, VilleGalle lisää.

VilleGalle myös korostaa yhtyeessä olevan erittäin tärkeää, että antaa toiselle vapauden tehdä muitakin asioita. Räp-duo paljastaakin, etteivät ole oikeastaan koskaan sopineet keskenään tarkoista rajoista.

- Olemme vain antaneet toistemme tehdä mitä tahansa ilman, että tarvitsee käydä niistä keskustelua. Esimerkiksi ei ole tarvinnut kysyä, että saanko käydä fiittaamassa toisen biisissä tai mennä johonkin tv-ohjelmaan. Ja ehkä juuri sen takia meillä ei ole ollutkaan mitään kiistoja, VilleGalle kiteyttää.

 JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii -dokumentin virallisen trailerin voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Pirkka: Jättihitti ajoi JVG:n kriisiin - "Sorruimme ylikelailuun"

Lue myös: JVG lanseeraa oman sisustus- ja vaatemalliston - katso kuvat

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat kaikki osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat