Kuva: AOP

Näyttelijä Julia Foxilla, 32, on valtava omaisuus - liiketoimintaa useassa eri paikassa

02.04.2022 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Fox on tienannut näyttelijänä, mallina sekä vaatesuunnittelijana.

Näyttelijä Julia Fox, 32, on ehtinyt tienata elämänsä aikana jo valtavan omaisuuden, uutisoi LadBible-sivusto.

Voit myös kuunnella uutisen alta tai suoraan Podplaysta.

Lähteiden mukaan Foxin tämän hetkisen omaisuuden arvo on noin 30 miljoonaa dollaria, eli noin 27 miljoonaa euroa.

Foxin läpimurto tapahtui vuonna 2019, kun hän tähditti Netflixin Uncut Gems -elokuvaa ja oli ehdolla parhaan läpimurtoroolipalkinnon saajaksi Gotham Awards -gaalassa. Kuitenkin Fox on tehnyt liiketoimintaa usealla eri saralla näyttelijätyönsä ohella.

Fox on muun muassa puuhastellut vaatesuunnittelun parissa ja julkaissut luksusvaatteita. Tämän lisäksi hän on toiminut mallina esimerkiksi Playboy-lehdessä ja poseerannut tunnettujen merkkien, kuten Dieselin, mainoksissa.

Fox sai vuoden alussa paljon mediahuomiota, kun hän seurusteli hetken räppäri Kanye Westin, 44, kanssa. Pariskunta päätyi lopulta eroon vain kuukauden tapailun jälkeen.

Lue myös: Kanye Westistä eronnut Julia Fox reagoi videoon, joka hänestä leviää somessa - "Olin pilvessä"

Lue myös: Julia Foxin gaala-asu hätkähdyttää - käsilaukku tehty ihmishiuksista?

Lue myös: Julia Fox kommentoi suhdettaan Kanye Westiin - "Parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut"

Lähde: Ladbible

Kilpailut

Uusimmat