Näyttelijä Robert Pattinson, 35, tuli monille tutuksi ensin Harry Potter ja Liekehtivät pikari -elokuvan Cedric Diggory -hahmona, ja tämän jälkeen miehen lopullinen läpimurto tapahtui Twilight-elokuvasarjassa, jossa hän esitti päähahmo Edward Cullenia.
Pattison tähdittää legendaarista Batman-supersankaria elokuvassa The Batman, joka julkaistiin tänä keväänä. Elokuvan tiimoilta Pattinson antoi pitkän haastattelun GQ-julkaisulle, jonka yhteydessä paljasti, että Harry Potter – ja Twilight-rooleja yhdistää eräs tekijä.
Pattinson nimittäin sanoo, että hänellä oli tapana ilmestyä elokuvaan aina puusta hyppäämällä, ja asiasta tuli hänen tavaramerkkinsä.
– Se oli selvästi juttuni, että hyppään aina puusta ensimmäisessä kohtauksessani ja tämä sama hetki tavallaan toistettiin Twilightissa, Pattinsson sanoo.
– Jostain syystä ehdotan edelleenkin, että miksi hahmoni ei voisi vain ilmestyä puusta? mies nauraa.
Harry Potter -elokuva oli ensimmäinen suuri tuotanto, jossa Pattinson näytteli.
– En ollut koskaan tehnyt mitään sellaista, joka oli niin suurta ja sisälsi paljon erikoistehosteita ja stuntteja. Pakko myöntää, että olin hyvin peloissani, Pattinson kertoo.
Lue myös: Robert Pattinsonin tähdittämä Batman-elokuva sai ikärajaluokituksen – ”Sisältää raakaa väkivaltaa”
Lue myös: Bella haulikon varressa? Supersuosituista Twilight-elokuvista jätettiin pois uskomattomia käänteitä
Lähde: E News!
Juttu julkaistu alun perin 10. helmikuuta 2022.