Kuva: AOP

Elon Muskia syytetään seksuaalisesta häirinnästä - näytti erektiotaan ja maksoi tuhansia sovinnoksi

20.05.2022 20:15 - Riia Frost / riia.frost@bauermedia.fi

Uhrin ystävä on tuonut julkisuuteen vuonna 2016 tapahtuneen seksuaalisen häirinnän, josta syyttää miljonääri Elon Muskia.

Maailman rikkainta ihmistä Elon Muskia, 50, syytetään hänen yrityksensä SpaceX:n työntekijän seksuaalisesta häirinnästä, jonka sanotaan tapahtuneen vuonna 2016. Kyseinen työntekijä palkkasi työasianajajan tekemään valituksen vuonna 2018, mikä johti siihen, että hänen ystäväänsä otettiin yhteyttä väitteiden vahvistamiseksi. Ystävä, jolle työntekijä kertoi tapahtuneesta, antoi oikeudelle lausunnon ja näitä sekä muita asiakirjoja hyödyntäen tapahtuneesta on uutisoitu eri medioissa.

Business Insider - ja Daily Mail -julkaisujen mukaan yrityksen yksi lentoemännistä on kertonut antaneensa Muskille hieronnan, joka on kuulunut hänen työtehtäviinsä. Lentoemäntä kertoi, että Musk oli esitellyt hänelle erektiossa olevaa penistään ja hieronut kädellään työntekijän reittä. Lisäksi miljardööri sanoi ostavansa työntekijälleen hevosen vastalahjaksi, mikäli tämä suostuisi eroottisempaan hierontaan ja seksiin. Musk tarjosi hevosta, koska tiesi lentoemännän harrastavan vapaa-ajallaan ratsastusta. Työntekijä kuitenkin kieltäytyi miljardöörin tarjouksesta.

SpaceX oli alunperin kehottanut lentoemäntää opiskelemaan omalla ajallaan ja rahallaan hierontaa, jotta työntekijä voisi antaa rikkaille ihmisille hierontoja lentojen aikana. Lentoemäntä teki näin, koska tällöin hän saisi myös enemmän työvuoroja.

(kuva: AOP)

Ystävän mukaan lentoemäntä oli erittäin surullinen ja näkyvästi järkyttynyt tapahtuneesta. Ystävä myös lisäsi, että seksuaalisen häirinnän uhrilla oli myös vaikeuksia palata takaisin töihin suuren ahdistuksen vuoksi.

- Hän ajatteli kaiken palaavan ennalleen, ja että hän kykenisi esittämään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta hänestä alkoi tuntumaan siltä, että yritys kosti hänelle vähentämällä työvuoroja, minkä jälkeen työntekijä alkoi stressaantua, ystävä kertoi oikeuslausunnossaan.

Asiakirjojen mukaan tilanne ei kuitenkaan koskaan edennyt tuomioistuimeen, sillä Musk, SpaceX ja lentoemäntä ratkaisivat tilanteen yli 236 000 euron sovintosummalla. Lentoemännän käskettiin sovinnon myötä lupaamaan, ettei haastaisi yritystä tai Muskia oikeuteen. Sovintoratkaisuun sisältyi salassapito- ja halventamattomuussopimuksia. Kyseiset sopimukset kuitenkin kiellettiin Kalifornian osavaltiossa kuukausia sovinnon jälkeen.

Lentoemännän ystävä ei ole kuitenkaan allekirjoittanut minkäänlaisia sopimuksia, jonka vuoksi hän päätti kertoa seksuaalisen häirinnän uhrin tarinan itse.

- Tunsin sen olevan vastuuni kertoa asiasta, varsinkin nyt. Hän on maailman rikkain mies. Sen lisäksi hän on myös joku, jolla on niin paljon valtaa aiheuttaa harmia toiselle, että hän voi vain heittää rahaa. Se ei ole häneltä vastuullista, ystävä painotti.

- Saalistajia on kaikkialla maailmassa. Mutta, kun jollain on paljon valtaa ja on lisäksi erittäin varakas, hänellä on kirjaimellisesti järjestelmiä, jotka työskentelevät hänen hyväkseen, jotta hän voisi tehdä mitä haluaa, ystävä lisäsi.

SpaceX vaikenee, kun taas Musk kommentoi lyhyesti

SpaceX ei ole toistaiseksi kommentoinut syytettä. Miljardöörin molemmat yritykset SpaceX ja Tesla ovat kohdanneet syytteitä seksuaalisesta häirinnästä aikaisemminkin, mutta Muskia kohtaan ei olla ennen vastaavaa väitettä annettu. Musk kommentoi kyseisen tarinan sisältävän paljon muutakin ja kutsui väitettä ”poliittisesti motivoituneeksi hittikappaleeksi”.

- Jos olisin taipuvainen seksuaaliseen häirintään, tämä tuskin tulee olemaan ensimmäinen kerta koko 30-vuotisen urani aikana, kun tällaista tulee ilmi, Musk totesi.

Lentoemännän ystävä sanoi toivovansa muiden Muskin mahdollisien uhrien ilmiantavan rohkeasti miljardöörin anteeksiantamattoman käytöksen, jotta sijoittaja saataisiin vastuuseen nopeasti.

- Kun päätät vaieta, sinusta tulee osa systeemiä, joka antaa Elon Muskille luvan jatkaa kamalia asioita, mitä hän on tehnyt, ystävä totesi.

(kuva: AOP)

Lue myös: Elon Muskin mukaan jopa viidennes Twitterin käyttäjätileistä saattaa olla bottitilejä - kaupat pysyvät jäissä

Lue myös: Elon Musk myi Teslan osakkeita liki 4 miljardilla - vain pari päivää Twitter-kauppojen jälkeen

Lähteet: Daily Mail, Business Insider

Suosittelemme

Uusimmat