Kuva: AOP

Squid Gamen luoja tekee aivan uuden aluevaltauksen - työstää parhaillaan komediasarjaa

23.05.2022 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sarjan uskotaan perustuvan ainakin osittain ohjaajan omiin kokemuksiin.

Netflixin alkuperäissarja Squid Gamen luonut ja ohjannut Hwang Dong-hyuk on hittisarjan jälkeen pysynyt kiireisenä. Nyt hänellä on työn alla kuitenkin aivan uudenlainen projekti.

Dong-hyuk kauhistutti katsojia ensin Squid Gamella ja ryhtyi sitten työstämään vieläkin karmeammaksi kuvailtua Killing Olg People Club -sarjaa. Uusin tulokas on kuitenkin satiirinen komediasarja, joka kulkee toistaiseksi alustavalla nimellä The Best Show On The Planet.

Sarjan uskotaan perustuvan Dong-hyukin omiin kokemuksiin Squid Gamen saavuttamasta räjähdysmäisestä suosiosta ja sen myötä myös ohjaajan itsensä nousemisesta kuuluisuuteen. 

Hwang Dong-hyuk (kuva: AOP)

Myös Squid Gamen uusi kausi on jo vahvistetusti suunnitteilla. Sitä saadaan kuitenkin tekijöiden mukaan odotella vielä jonkin aikaa. 

Lue myös: Luulitko, että Squid Game oli paha? Tekijä työstää parhaillaan vieläkin hirveämpää sarjaa

Lue myös: Squid Gamen luoja tarjoilee maistiaisia tulevasta kaudesta - "Ihmisyyttä tullaan jälleen testaamaan"

Lue myös: Netflixin korealaiskauhulle ei todennäköisesti ole luvassa loppua: "Aiomme pysyä tahdissa"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat