Kuva: AOP / EPA-EFE

Billie Eilish sanoo Touretten oireyhtymän olevan hänelle uuvuttavaa: "Ihmiset reagoivat nauraen"

25.05.2022 10:15 - Riia Frost

Billie Eilish puhui My Next Guest Needs No Introduction -keskusteluohjelmassa Tourotten oireyhtymästä, joka hänellä todettiin 11-vuotiaana.

Muun muassa Bad Guy - ja Happier Than Ever -hiteistään tunnettu laulaja Billie Eilish, 20, vieraili David Lettermanin, 75, Netflix-sarjassa My Next Guest Needs No Introduction.

Keskusteluohjelmassa nähdään muun muassa juontaja ja artisti mikroautoilemassa sekä tietenkin puhumassa syvällisistä asioista Eilishin elämään ja musiikkiuraan liittyen. Lisäksi jakson haastattelussa Eilish kertoo, miten hänellä 11-vuotiaana todettu Touretten oireyhtymä on vaikuttanut artistin elämään.

Eilish kertoo jakson aikana, että välillä ihmiset saattavat tulkita hänen tic-oireitaan väärin, koska he eivät täysin ymmärrä, mistä on kyse.

- Ihmiset reagoivat yleensä nauraen, koska he luulevat, että yritän olla hauska. Loukkaannun siitä aina suunnattomasti, Eilish toteaa.

Eilish sanoo, että vaikka osa hänen tic-oireistaan onkin laantunut vuosien myötä, niin hänellä on edelleen joitakin hienovaraisia nykimiskohtauksia.

- On edelleen oireita, joita ei välttämättä ikinä huomaa kesken tavallisen keskustelun. Mutta minulle ne ovat todella uuvuttavia, Eilish kertoo.

Grammy-palkittu laulaja kertoo myös, että monet muut artistit ovat lähestyneet häntä, koska heilläkin on todettu sama oireyhtymä. Eilish ei kuitenkaan paljasta kyseisten artistin nimiä, koska kunnioittaa sitä, etteivät he ole vielä itse valmiita keskustelemaan oireyhtymästään avoimesti.

Eilish sen sijaan puhuu oireyhtymästään mielellään, koska hän samaan aikaan kokee sen mielenkiintoisena. Muusikko myös paljastaa, että hän ei koe tic-oireita, kun hän on lavalla esiintymässä.

- Kun liikun ympäriinsä, en oireile lainkaan, Eilish toteaa.

My Next Guest Needs No Introduction -sarjan neljännellä kaudella nähdään Lettermanin vieraina Eilishin lisäksi muun muassa näyttelijä Will Smith, räppäri Cardi B sekä Ryan Reynolds.

Terveyskirjaston ja Suomen Tourette- ja OCD-yhdistyksen mukaan Touretten oireyhtymä on neuropsykiatrinen oireyhtymä, jossa ilmenee muun muassa nykimishäiriöitä. Touretten oireyhtymän tunnusomaiset piirteet ovat tic-oireet, jotka ovat tyypillisesti nopeita ja tahattomia liikkeitä tai äännähdyksiä, joita saattaa esiintyä yksittäin tai sarjoina. Oireita esiintyy päivittäin vähintään kuukauden ajan ja oireyhtymä todetaan tyypillisesti noin 4-6 vuoden iässä.

Billie Eilish kertoo, ettei hän koe tic-oireita esiintyessään. (kuva: AOP)

Lue myös: Billie Eilish vastaa rajuun asukritiikkiin - istuu vessassa keskisormi pystyssä

Lue myös: Billie Eilish voitti Oscar-palkinnon ja teki samalla historiaa

Lähteet: CNN, Terveyskirjasto, Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys

Kilpailut

Uusimmat