Kuva: Shutterstock

Tänään tv:ssä: Youtube-tähden sometileille yritetään hakkeroitua päivittäin

07.06.2022 07:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Sosiaalisessa mediassa elantonsa tienaava voi menettää elinkeinonsa hetkessä, mikäli sometilit päätyvät vääriin käsiin.

Ylellä nähtävässä ruotsalaissarjassa joukko hakkereita haluaa osoittaa, kuinka tärkeää on ottaa tietoturvallisuus vakavasti.

Tänään nähtävässä jaksossa hakkereiden tehtävänä on kaapata ruotsalaisjulkkisten sometilit omaan käyttöönsä. Yksi jaksoon osallistuvista julkisuuden henkilöistä on Youtubessa uraa tekevä Therese Lindgren. 35, joka kertoo, että hänellä on miljoona seuraajaa niin Instagramissa kuin Youtubessa.

Lindgren kertoo jaksossa saavansa kaksivaiheiseen vahvistamiseen tarvittavia vahvistuskoodeja puhelimeensa päivittäin, joka tarkoittaa siis sitä, että joku, tai jotkut, yrittävät kirjautua hänen käyttäjätileilleen.

Hän myös myöntää, ettei hänellä ole harmainta aavistustakaan siitä, mitä hänen tulisi tehdä, jos joku esimerkiksi poistaisi yllättäen hänen Youtube-kanavansa. Kyseessä on kuitenkin Lindgrenin elinkeino, joten ongelma on ilmeinen.

Hakkerointi on muutakin kuin salasanan murtamista

Jaksossa nähdään, kuinka hakkerit valmistautuvat esimerkiksi tietojenkalasteluun. Tietojenkalastelulla tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi sähköpostiviestin avulla yritetään saada kohde luovuttamaan kirjautumistietonsa hakkereille. Tähän voidaan käyttää esimerkiksi valesivuja, joilla pyydetään kirjautumaan sisään palveluun. Tämä onkin oiva ja usein käytetty tapa tietomurroissa, sillä ihmiset eivät tunnu olevan kovinkaan varovaisia omien kirjautumistietojensa kanssa.

Onnistuvatko hakkerit ottamaan julkkisten sometilit haltuun, se selviää tämän päivän jaksossa.

Hakkeroitu

Yle Teema Fem

Klo. 10.30

Lue myös: Hakkeri opastaa: Näin teet salasanastasi mahdollisimman turvallisen

Lue myös: Stranger Things -tähti rasistisen Twitter-hakkeroinnin kohteena: "Olen syvästi järkyttynyt"

Lue myös: Nicole Scherzinger Instagram-hakkeroinnin kohteena - alastonkuvalla mainostettiin seksivideota

Kilpailut

Uusimmat