Kuva: AOP / EPA-EFE

Johnny Depp kiittää uskollisia tukijoitaan ensimmäisellä TikTok-videollaan: "Teimme oikein yhdessä"

08.06.2022 12:15 - Riia Frost

Moni Deppin TikTok-seuraajista on odottanut näyttelijän ensimmäistä julkaisua ja fanien rukouksiin on viimein vastattu.

Näyttelijä Johnny Depp, 58, loi oman tilinsä TikTok-somealustalle tällä viikolla ja on jo kerännyt tähän mennessä yli 7,4 miljoonaa seuraajaa. Moni onkin jo odottanut Deppin ensimmäistä TikTok-julkaisua ja fanien rukouksiin on viimein vastattu. Depp nimittäin julkaisi sovelluksessa ensimmäisen videonsa, jossa näkyy pätkiä muun muassa näyttelijän automatkasta oikeustalolle, jonka ulkopuolella hänen tukijansa vilkuttavat ja kannustavat.

Deppin ja näyttelijä Amber Heardin, 36 riitaisa oikeustaistelu päättyi noin viikko sitten 1. kesäkuuta, kun valamiehistö antoi tuomionsa. Valamiehistön mukaan Heard syyllistyi Deppin kunnianloukkaukseen ja tämän vuoksi Heard on määrätty maksamaan Deppille noin 14,1 miljoonaa euroa. Myös osa Heardin kunnianloukkaussyytteistä hyväksyttiin ja Depp määrättiin maksamaan ex-vaimolleen liki kaksi miljoonaa euroa vahingonkorvauksia.

Nyt Depp kiittääkin uskollisia tukijoitaan TikTok-videollaan ja toteaa, että oikeaan ratkaisuun ollaan päästy yhteisvoimin.

”Kaikille arvokkaille, uskollisille ja horjumattomille tukijoilleni: olemme olleet kaikkialla, nähneet paljon ja kävelleet samaa polkua yhdessä. Lisäksi me teimme yhdessä oikein, koska te välititte. Ja nyt me menemme eteenpäin yhdessä”, Depp kirjoittaa.

”Olette, kuten aina, työnantajiani ja jälleen kerran olen nöyränä, koska en pysty kiittämään teitä tarpeeksi. Voin vain sanoa kiitos”, Depp lisää lopuksi.

Kyseisellä julkaisulla on artikkelin kirjoitushetkellä jo yli 4,4 miljoonaa tykkäystä. Kyseisen TikTok-videon voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Lue myös: Johnny Depp saapuu Suomeen ja esiintyy muusikkoystävänsä keikalla

Lue myös: Amber Heardin sisko tukee näyttelijää oikeustaistelun jälkeen: "Tulen aina olemaan ylpeä sinusta"

Lähteet: CNN

Kilpailut

Uusimmat