Kuva: AOP

Jason Momoan ja Eiza Gonzálezin suhde on ohi - "He olivat hyvin erilaisia"

15.06.2022 18:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Näyttelijäkaksikko oli tapaillut toisiaan helmikuusta saakka, mutta nyt pariskunnan tiet ovat erkaantuneet.

People-viihdejulkaisun saamien tietojen mukaan näyttelijä Jason Momoa, 42, ja näyttelijä Eiza González, 32, ovat päättäneet suhteensa.

Uutisoimme hiljattain Momoan ja Gonzálesin tapailevan toisiaan. Lähteen mukaan kaksikon tiet ovat kuitenkin päätyneet erilleen.

- He vain olivat hyvin erilaisia, lähipiiristä kerrotaan julkaisulle.

Myös toinen lähde kommentoi asiaa.

- He rakastivat toisiaan hyvin paljon tapailtuaan jonkin aikaa kaikessa hiljaisuudessa ennen suhteen julkituloa, lähde kertoo.

- He ovat erilaisissa elämäntilanteissa, sisäpiiriläinen jatkaa.

People-julkaisu kertoi toukokuussa Momoan ja Gonz'alezin tapailleen toisiaan helmikuusta lähtien. Momoan nähtiin myös osallistuvan Gonzálezin tähdittämän Ambulance-elokuvan ensi-iltaan. Pariskunta ei tuolloin kuitenkaan esiintynyt yhdessä punaisella matolla.

Momoa erosi tammikuussa pitkäaikaisesta puolisostaan, näyttelijä Lisa Bonetista, 54. Entisellä avioparilla on liitostaan kaksi yhteistä lasta.

Lue myös: Lähde: Jason Momoa tapailee meksikolaista näyttelijää

Lue myös: Jason Momoa eroaa vaimostaan 16 vuoden suhteen jälkeen: "Vapautamme toisemme"

Lue myös: Jason Momoa vahvistaa olevansa sinkku - vietti aikaa tunnetun naisnäyttelijän kanssa

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat