Kuva: Youtube
Elvis-elokuva on kerännyt vajaassa viikossa jo yli sadan miljoonan lipputulot
Elokuva on saanut myönteisen vastaanoton.
Uusi Elvis-elokuva ehti saada suurta huomiota jo ennen julkaisuaan. Odotus heijastuu nyt myös lippukassan kilinään, sillä elokuva on vain vajaassa viikossa kerännyt maailmanlaajuisesti jo yli sadan miljoonan lipputulot.
Elokuva julkaistiin 29. kesäkuuta ja tällä hetkellä se on kerännyt 108 miljoonan euron arvoisen potin. Elokuva on saanut hyvin myönteisen vastaanoton niin kriitikoilta kuin edesmeneenn muusikkolegenda Elvis Presleyn perheeltäkin.
Erityistä ylistystä on kerännyt pääosaesittäjän Austin Butlerin, 30, vaikuttava roolisuoritus Elviksenä. Butler on myös antanut useita haastatteluja roolin rankkuudesta sekä hänen sen eteen tekemästään valtavasta taustatyöstä.
Lähde: Collider
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää