Kuva: AOP

Ricky Martinia kohtaan haettiin lähestymiskieltoa - kiistää syytökset

04.07.2022 21:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Poliisi ei ole tavoittanut suosittua laulajaa.

Laulaja Ricky Martinia, 50, vastaan on haettu väliaikaista lähestymiskieltoa Puerto Ricossa. Martin kiistää häneen kohdistuvat syytökset.

Poliisin edustaja on kertonut julkisuuteen, että poliisi on yrittänyt tavoittaa laulajaa toimittaakseen tiedon lähestymiskiellosta artistille. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole toistaiseksi tavoittaneet Martinia.

Laulajan edustaja on kommentoinut asiaa E! News -julkaisulle.

-Martinia vastaan esitetyt syytökset, jotka ovat johtaneet lähestymiskieltoon, ovat täysin valheellisia ja tekaistuja. Olemme varmoja siitä, että kun totuus asiasta tulee julki, Ricky Martinin maine tulee puhdistetuksi, edustaja toteaa lausunnossaan.

Poliisin edustaja puolestaan kertoo, että henkilö, jota lähestymiskielto koskee, ei ole itse ollut yhteydessä poliisiin, vaan on esittänyt pyyntönsä suoraan oikeudelle.

(kuva: AOP / EPA-EFE)

Puertoricolaisen El Vocero -lehden mukaan Martinia kohtaan lähestymiskieltoa hakenut henkilö on tapaillut laulajaa seitsemän kuukauden ajan. Hakijan henkilöllisyys on suojattu lailla, joten hänen nimeään ei ole kerrottu julkisuuteen.

Julkaisun mukaan kaksikko on kuitenkin eronnut kaksi kuukautta sitten, mutta laulaja ei ole hyväksynyt eroa, vaan on soitellut tälle toistuvasti ja on oleskellut hakijan asunnon lähistöllä ainakin kolmesti.

El Voceron mukaan lähestymiskieltoa hakenut henkilö on huolissaan omasta turvallisuudestaan.

Julkaisun mukaan hakija on osoittanut oikeudessa, että hänellä on riski joutua kaltoinkohtelun uhriksi. Tämän vuoksi oikeus on määrännyt, ettei Martin saa lähestyä, uhkailla, häiriköidä tai millään muulla tavalla häiritä hakijaa. Laulaja ei saa myöskään soittaa, lähettää viestejä eikä lähettää sähköpostia tai ottaa yhteyttä sosiaalisessa mediassa hakijaan.

El Voceron mukaan lähestymiskielto on voimassa heinäkuun 21 päivään saakka ja oikeuden kuuleminen on myös asetettu kyseiselle päivälle.

Martin on ollut naimisissa vuodesta 2017 taiteilija Jwan Josefin kanssa. Kaksikolla on kaksi yhteistä lasta. Laulajalla on myös sijaissynnyttäjän avustuksella saadut kaksoset, jotka syntyivät ennen kuin Martin tapasi aviopuolisonsa.

Ricky Martin on seurustellut kuvataiteilija Jwan Josefin kanssa vuodesta 2016 saakka. (kuva: AOP)

Lue myös: Ricky Martin joutuu oikeuteen - syytetään yli kolmen miljoonan dollarin sopimusrikkomuksesta

Lue myös: Ricky Martin muistelee traumatisoivaa haastattelutilannetta: "En halunnut vielä tulla kaapista"

Lue myös: Ricky Martin paljastaa: "Tapasin poikaystäväni Instagramissa"

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat