Kuva: AOP

Travis Barker on päässyt kotiin sairaalasta - hoito jatkuu kotioloissa

05.07.2022 20:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Muusikko sairastui hiljattain haimatulehdukseen, jonka vuoksi hän oli sairaalahoidossa kuuden päivän ajan.

Blink 182 -yhtyeestä tunnettu rumpali Travis Barker, 46, on päässyt kotiin lähes viikon mittaisen sairaalahoidon jälkeen. Barker joutui yllättäen sairaalahoitoon kesäkuun 28. päivä sairastuttuaan haimatulehdukseen.

- Travis on nyt kotiutettu sairaalasta, ja hoito jatkuu kotioloissa perheen tukemana heinäkuun 4. päivä, lähde kertoo The Sun -julkaisulle.

Hengenvaarallisen tulehduksen kerrotaan johtuneen Barkerille aiemmin tehdystä kolonoskopiasta, jossa muusikolta poistettiin samalla pienikokoinen polyyppi. Kirurgisessa toimenpiteessä muusikon haima vahingoittui, ja tämän seurauksena hän sairastui haimatulehdukseen.

"Menin maanantaina endoskopiaan hyvävointisena. Illallisen jälkeen minulla alkoivat kuitenkin sietämättömät kivut ja olen ollut siitä saakka sairaalassa. Minulta poistettiin pieni polyyppi endoskopian aikana todella herkältä alueelta, mikä on yleensä erikoislääkäreiden alaa. Poisto valitettavasti kuitenkin vahingoitti haimaa, mikä aiheutti hengenvaarallisen haimatulehduksen", artisti kertoi aiemmin Instagramissa.

Barkerin puoliso, tosi-tv-tähti Kourtney Kardashian, 43, on pysynyt puolisonsa rinnalla tämän sairastumisen ajan.

"Kuinka pelottava ja tunteikas viikko on ollutkaan", tosi-tv-tähti kirjoitti aiemmin Instagram-tarinassaan.

Barker ja Kardashian juhlivat toukokuussa Versace-teemaisia häitään Italian Portofinossa.

Lue myös: Travis Barker on joutunut sairaalahoitoon - rukoilee apua Jumalalta

Lue myös: Travis Barker joutui kiireellisesti sairaalahoitoon - syy selvisi

Lue myös: Travis Barker kertoo sairaalaan joutumisestaan - rutiinitoimenpide aiheutti hengenvaarallisen tilan

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat