Kuva: HD Retro Trailers / YouTube

Elokuva tuotti pettymyksen menestyskirjasarjan faneille - nyt Disney aikoo pelastaa sen sarjalla

26.07.2022 18:15 - Riia Frost

Eragon-elokuva oli niin suuri pettymys, että kirjasarjan fanit yrittivät saada Disneyn tekemään siitä uuden version sarjan muodossa.

Suomessakin menestynyt kirjasarja The Inheritance Cycle, josta parhaiten tunnetaan ensimmäinen osa Eragon, saa oman live-action-sarjansa Disney+-suoratoistopalvelulle. Luotettavat lähteet kertovat yksinoikeudella Variety-julkaisussa, että sarjan suunnittelu on jo aloitettu.

Aikaisemmin lähteet ilmoittivat, että sarjan käsikirjoittajana toimisi itse kirjasarjan luoja Christopher Paolini, mutta myöhemmin he sanoivat tämän olevan vielä epävarmaa, koska projekti on vasta alkuvaiheessa.

The Inheritance Cycle kertoo tarinan maalaispoika Eragonista, joka löytää munan, josta kuoriutuu lohikäärme nimeltä Saphira. Ystävyksille kehittyy erityinen yhteys ja hän oppii mentorinsa Bromin avulla, miten tulla lohikäärmeratsastajaksi. Tämä ei suinkaan käy pahalle kuninkaalle Galbatroxille, joka aikoinaan tapatti kaikki lohikäärmeratsastajat. Pian Eragon ja Saphira taistelevatkin kukistaakseen tyrannimaisen kuninkaan saadakseen rauhan maan päälle.

Kirjasarjaan kuuluu neljä osaa: Eragon, Esikoinen, Brisingr ja Perillinen. Kirjasarjan ensimmäisestä osasta on jo tehty vuonna 2006 Eragon-elokuva, joka ei kuitenkaan ollut kovin suuri menestys. Noin 100 miljoonan dollarin budjetin elokuva tienasi maailmanlaajuisesta lipunmyynnistä noin 250 miljoonaa dollaria ja sai suuret haukut kriitikoilta. Elokuvan pääosaa näytteli Ed Speelers ja muissa pääosissa olivat muun muassa Rachel Weisz, Jeremy Irons ja John Malkovich.

Elokuva oli niin suuri pettymys, että kirjasarjan fanit alkoivat vuonna 2021 käyttämään somessa merkintää #EragonRemake saadakseen Disneyn luomaan paremman version tarinasta sarjan muodossa. Aloite kannatti, sillä nyt Disney on suunnittelemassa parempaa versiota menestyskirjasarjalle..

Mikäli sarjaprojekti viedään loppuun asti, Eragon olisi viimeisin korkean profiilin nuorten aikuisten kaunokirjallisuuden romaanisarja, joka mukautettaisiin Disney+-sarjaksi. Disney tai Paolini eivät ole toistaiseksi kommentoineet projektia. Sarjan tulevia näyttelijöitä tai tarkempaa juonta ei ole myöskään toistaiseksi paljastettu.

Vuoden 2006 Eragon-elokuvan trailerin voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa trailerin täältä.

Lue myös: Uuden Marvel-elokuvan traileri nousi valtavaan suosioon ja herkisti katsojat - "Itkin"

Lue myös: Salatuista elämistä Netflixin hittisarjaan - "Elämässä tapahtuu eniten silloin, kun sitä vähiten odottaa"

Lähteet: Variety

Kilpailut

Uusimmat