Kuva: Warner Bros. Pictures / YouTube

Elokuvayhtiö menetti oikeutensa Tomb Raider -jatko-osaan - Alicia Vikander ei palaa ikoniseen rooliin

31.07.2022 19:15 - Riia Frost

Oikeuksien menetyksen myötä Vikander ei ole enää kiinnitetty palaamaan Lara Croftin rooliin, eikä Misha Green Tomb Raider -jatko-osan ohjaajaksi.

Neljä vuotta sitten näyttelijä Alicia Vikander, 33, tähditti Lara Croft-hahmona vuoden 2018 Tomb Raider -elokuvassa, joka perustuu samannimiseen videopelisarjaan. Vikanderin tähdittämälle elokuvalle suunniteltiin jopa jatko-osaa, mutta suunnitelmat joudutaan toistaiseksi hautaamaan.

MGM-elokuvayhtiö on nimittäin menettänyt oikeutensa suositun videopelin franchiseen ja täten myös jatko-osaan, koska yhtiö ei ilmoittanut elokuvan tekemisestä tarpeeksi ajoissa. Yhtiöllä oli aikaa ilmoittaa jatko-osasuunnitelmistaan viime toukokuuhun asti, mutta mitään ilmoitusta ei koskaan vastaanotettu.

Alicia Vikander näytteli vuoden 2018 Tomb Raider -elokuvassa. (kuva: AOP)

Oikeuksien menetyksen myötä Vikander ei ole enää kiinnitetty palaamaan Croftin rooliin, eikä Misha Green jatko-osan ohjaajaksi. Mikäli jatko-osaa siis koskaan tehdään, siinä ei todennäköisesti tulla näkemään Vikanderia Craftin roolissa. 

Vuoden 2018 Tomb Raider -elokuva tienasi kansainvälisessä lipunmyynnissä liki 275 miljoonaa dollaria, eli noin 270 miljoonaa euroa. Elokuva sai kuitenkin paljon negatiivista arvostelua.

Vaikka oikeudet palautuivat takaisin videopelistudiolle, on kerrottu, että monet Hollywoodin elokuvastudiot ovat jo tehneet tarjouksia Tomb Raiderin franchising-oikeuksista.

MGM ei ole toistaiseksi kommentoinut oikeuksiensa menetystä lainkaan. Vuoden 2018 Tomb Raider -elokuvan trailerin voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: "Hänen rintansa eivät ole tarpeeksi isot" - Alicia Vikander joutui ikävän vertailun kohteeksi

Lue myös: Tomb Raider - kaunotar Alicia Vikander avioitui kaikessa hiljaisuudessa

Lähteet: The Wrap, IGN, Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat