Kuva: AOP / Shutterstock

Kim Kardashian ja Pete Davidson ovat eronneet - suhde kesti yhdeksän kuukautta

08.08.2022 16:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Lähipiirin mukaan kiireiset aikataulut ja pitkät välimatkat olivat liikaa pariskunnalle.

Tosi-tv-tähti Kim Kardashian, 41, ja koomikko Pete Davidson, 28, ovat eronneet. Pariskunnan suhde ehti kestää yhdeksän kuukautta.

Pariskunnan lähipiiristä kerrotaan, että kaksikko on päättänyt jatkaa eteen päin ystävinä. Heidän kerrotaan olevan hyvissä väleissä erosta huolimatta.

Kardashian ja Davidson viettävät tahoillaan kiireistä elämää ja pariskunta eli kaukosuhteessa, mutta aikataulujen yhdistäminen oli haastavaa.

Davidson on viettänyt viime aikoina runsaasti aikaa Australiassa Wizards! -elokuvan kuvauksissa. Kardashian on puolestaan työskennellyt aktiivisesti Skims-vaatemerkkinsä sekä Skkn-kosmetiikkatuotesarjansa parissa.

Vielä viikko sitten pariskunnan kerrottiin saaneensa etäsuhteensa toimimaan. Lähipiirin mukaan pitkä välimatka ei ollut ongelma kummallekaan osapuolelle.

- Heillä menee vahvasti ja heidän suhteensa toimii edelleenkin todella hyvin. Kun he ovat erossa, he pystyvät kommunikoimaan jatkuvasti esimerkiksi FaceTimen kautta, lähde totesi E! News -julkaisulle.

Kardashian on myös lähentynyt viime aikoina entisen puolisonsa, rap-artisti Kanye Westin, 45, kanssa. Tosi-tv-tähti muun muassa mainosti hiljattain Westin vaatemerkki Yeezyn aurinkolaseja sosiaalisessa mediassa.

Vaikka kaksikko on ollut paremmissa väleissä, on avioero kuitenkin edelleen vireillä.

(kuva: AOP)

Kardashian ja Davidson tapasivat toisensa syksyllä 2021, kun tosi-tv-tähti vieraili The Saturday Night Live -ohjelmassa, jonka vakioesiintyjä Davidson oli tuolloin.

Marraskuussa 2021 lähipiiri vahvisti kaksikon tapailevan toisiaan ja heidän kerrottiin olevan onnellisia toisistaan.

Suhteen edetessä Davidson tutustui Kardashianin lapsiin ja otti itselleen useita tatuointeja puolisonsa kunniaksi. Keväällä otsikoihin nousi muun muassa Davidsonin vatsaan ottama tatuointi, jossa lukee "my girl is a lawyer", joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna "tyttöystäväni on juristi". Tatuointi viittaa Kardashianin juridiikan opintoihin. Davidson on myös polttomerkinnyt rintaansa nimen "Kim".

Pariskunta esiintyi ensimmäisen kerran yhdessä punaisella matolla toukokuussa järjestetyssä Met-gaalassa. Tuore pariskunta herätti median kiinnostuksen myös Kardashianin erikoisen asuvalinnan myötä: hän oli pukeutunut edesmenneen näyttelijän, Marilyn Monroen, legendaariseen iltapukuun.

(kuva: AOP / Shutterstock)

Davidson kertoi hiljattain Hart to Hart -ohjelmassa haaveilevansa perheenlisäyksestä.

- Olen ehdottomasti perhekeskeinen. Tärkein asia, jota en ole vielä saavuttanut, on saada lapsi. Se on unelmani, Davidson kommentoi tuolloin.

Lue myös: Kim Kardashian ja Pete Davidson elävät hetken etäsuhteessa - "Heillä menee vahvasti"

Lue myös: Pete Davidsonilla taas uusi Kim Kardashianille omistettu tatuointi - fanit innostuivat somessa

Lue myös: The Kardashians -sarjan kakkoskaudella nähdään odotettu käänne - fanit innostuivat trailerista

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat