Kuva: AOP/Tomi Natri

Anna: Roope Salminen ymmärsi, ettei pysty kohtuukäyttöön: "Minulla on ongelma"

14.09.2022 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Roope Salminen jätti alkoholin kokonaan muutama vuosi sitten.

Roope Salminen, 32, on ollut ilman alkoholia nyt vuodesta 2019 asti. Hän päätti sulkea korkin kokonaan, kun ymmärsi olevansa alkoholisti, joka ei pysty kohtuukäyttöön.

Anna-lehden haastattelussa Salminen muistelee tapausta, kun ajatteli voivansa hellittää otettaan ja juoda muutaman, koska ei ajatellut, että alkoholinkäyttö voisi lähteä lapasesta, kun pohjavire tapahtumahetkellä oli hyväntuulinen eikä ahdistunut. Toisin kuitenkin kävi.

- Seuraavana päivänä heräsin lounas­aikaan kotoani. Aamulento ulkomaille oli ehtinyt lähteä. 

Salminen kertoo samassa haastattelussa tiedostaneensa juomisensa ongelmallisuuden kyllä jo pidemmän aikaa. Hän kuitenkin ajatteli hallitsevansa tilannetta, koska pystyi käymään töissä. Muilta ihmisiltä hän piti ongelmansa piilossa jättämällä kokonaan juomatta sellaisessa seurassa, jossa alkoholia käytettiin vain kohtuullisesti, koska tiesi ettei itse pystynyt samaan.

- Tiedostin pitkään, että minulla on alkoholin kanssa ongelma. Selitin kuitenkin itselleni, että hallitsen tilanteen, kun pystyin hoitamaan työni, Salminen kertoo Annalle.

Salminen muistelee, että aloitti alkoholinkäytön jo teini-iässä ja tunsi jäävänsä sen tuomaan tunteeseen heti koukkuun. 

- Rakastin juomista. Vaikka minulla olisi ollut suuria huolia, kännissä oli ihanaa. Tunsin olevani lämpimässä turvassa. Nyt tajuan, että pakenin juomisellani vaikeita tunteitani, Salminen jatkaa Annalle.

Lue myös: Sober curious -ilmiö kasvattaa suosiotaan huimaa tahtia - mikä se on ja mitä sillä tavoitellaan?

Lue myös: MTV: Onko terveydelle haitallisempaa juoda alkoholia päivittäin vähän vai kerralla paljon?

Lue myös: Me Naiset: Redrama oli raittiina 12 vuotta ennen retkahdustaan: "Hävettää"

Lähde: Anna

Kilpailut

Uusimmat