Kuva: Emmi Moilanen

Euroviisutähti Topi Latukka toipuu leikkauksesta syöpädiagnoosin jälkeen - sai myös ikäviä uutisia

21.09.2022 16:45 - Iiro Myllymäki

Softengine-yhtyeestä tuttu muusikko on päässyt kotiin sairaalasta.

Euroviisuissa Suomea Softengine-yhtyeen kanssa edustanut laulaja Topi Latukka, 28, on jakanut somessa tilannepäivityksen terveydentilastaan. Mies kertoi aiemmin syyskuussa, että hänellä oli todettu harvinainen luusyöpä vasemmassa sääriluussa. Kyseisen päivityksen julkaisemisen aikaan muusikko vielä odotti leikkausta, jolla adamantinoma-syöpä ja jalan murtuma oli tarkoitus hoitaa.

Nyt leikkaus on ohi, ja Latukka kertoo päässeensä viime viikonloppuna kotiin sairaalasta. Sairaalassa tuli vietettyä 20 päivää, joista 15 mies vietti vuoteenomana. Hän kertoo pystyvänsä kävelemään nyt muutamia metrejä kyynärsauvoilla. Iloa toipumiseen tuo tällä hetkellä pyörätuolin käyttö.

”En olisi ikinä uskonut, että voisin olla näin iloinen pyörätuolista. Tekee hyvää mielelle, kun pystyy vähän liikkumaan, siirtelemään tavaroita ja jeesaa ruuan laitossa. Nyt pääsen käymään pihallakin”, Latukka kirjoittaa.

Päivitykseen hän on liittänyt kuvan itsestään pyörätuolissa, röntgenkuvan jalasta ja kuvan pikaista paranemista toivottavasta kortista.

Leikkauksen mies kertoo menneen suunnitelmien mukaan.

Oma sääriluu poistettiin kokonaan ja tilalla on nyt oikeasta jalasta kokonaan irrotettu pohjeluu, pankkiluuta, kolme titaanilevyä, ruuveja ja lonkasta luuta liitoskohdissa. Lääkärit uskovat, että syöpä saatiin kokonaan pois mutta asiaa tutkitaan vielä”, Latukka kertoo päivityksessä.

Muusikko on saanut myös huonoja uutisia. Hänelle on kerrottu, että hän todennäköisesti joutuu jättämään tärähdyksiä aiheuttavat aktiviteetit, minkä myötä hän joutuu lopettamaan rakkaat harrastuksensa jalkapallon ja skeittaamisen. Myöskään keikoilla ei voi esiintyä hyppien ja pomppien.

”Tämä oli koko hommassa pahin pala niellä. Siihenkin ajatukseen on nyt alkanut tottumaan, jos se kerta on hinta siitä, ettei kuole syöpään, niin selvä. Toinen lääkäri antoi kuitenkin vähän valoa, että noin kahden kolmen vuoden päästä, jos jalka on täysin luutunut, niin voidaan keskustella asiasta uudestaan, jos vielä haluan. Ei pidä mahdottomana, että voisi kevyesti lähteä koittaa esim. jotain palloilua”, Latukka kirjoittaa.

Latukan vasen jalka on kipsissä nyt neljän viikon ajan. Tämän jälkeen mies on ilman kipsiä neljä viikkoa, minkä jälkeen jalalle voi kevyesti laittaa painoa. Lääkäri arvioi, että neljän kuukauden päästä Latukka voisi pystyä kävelemään.

Miehen koko päivityksen voit katsoa alta. Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Topi Latukka osallistui Softengine-yhtyeensä kanssa Euroviisuihin vuonna 2014. Bändi tuli Something Better -kappaleellaan finaalissa 11. sijalle.

Lue myös: Euroviisuissakin nähdyllä Topi Latukalla todettiin harvinainen syöpä - jakoi kuvan sairaalavuoteelta

Kilpailut

Uusimmat