Kuva: AOP / Shutterstock / AOP / Shutterstock

Dua Lipa ja Trevor Noah kuvattiin läheisissä tunnelmissa - vaihtoivat suukkoja ja syleilivät toisiaan

30.09.2022 15:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Dua Lipa ja koomikko Trevor Noah nähtiin läheisissä tunnelmissa New Yorkissa.

Viihdesivusto Hollywood Lifen mukaan artisti Dua Lipa, 27, sekä koomikko Trevor Noah, 38, on nähty läheisissä tunnelmissa New Yorkissa keskiviikkona 28. syyskuuta.

Daily Mail on julkaissut kaksikosta kuvia, joissa he muun muassa halaavat ja suukottavat toisiaan. Kuvat voit katsoa täältä.

Pariskunnan kerrotaan myös illallistaneen yhdessä jamaikalaisessa Miss Lily -ravintolassa. Paikalla ollut henkilö on kertonut kaksikon istuneen syrjässä ravintolan muista asiakkaista.

- He istuivat toistensa lähellä koko illallisen ajan, silminnäkijä kertoo.

- He lähtivät yhdessä ja pysähtyivät syleilemään toisiaan pitkäksi aikaa. He myös vaihtoivat suukon ja halauksen, silminnäkijä jatkaa.

Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun kaksikko on nähty yhdessä romanttisissa tunnelmissa.

Dua Lipa erosi entisestä puolisostaan Anwar Hadidista joulukuussa 2021 kahden vuoden mittaisen suhteen päätteeksi.

Noahin ja näyttelijä Minka Kellyn suhde päättyi aiemmin tänä keväänä.

Lue myös: Trevor Noah jättää The Daily Show'n - 'Aikani on tullut päätökseen'

Lue myös: Suosikkikoomikon on-off-suhde on ohi - Trevor Noah ja Minka Kelly ovat olleet erossa jo jonkin aikaa

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat