Kuva: AOP

Kohu Kanye Westin ympärillä paisuu - syytetään nyt Hitlerin ja natsien ylistämisestä haastattelussa

13.10.2022 14:45 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Kanye West lukittiin aiemmin Instagramista ja Twitteristä juutalaisvastaisen sisällön takia.

Voit kuunnella artikkelin alta tai Podplaysta.

Rap-tähti Kanye West, 45, on herättänyt pahennusta viime aikoina juutalaisvastaisilla sosiaalisen median päivityksillään. Päivitysten takia miehen Instagram- ja Twitter-tilit on lukittu, ja West on saanut paljon kritiikkiä kirjoituksistaan. Nyt entinen TMZ-julkaisun työntekijä on väittänyt, että West on esittänyt aihepiiriin liittyviä huolestuttavia kommentteja jo vuosia sitten.

Higher Learning -podcastin vetäjä ja entinen TMZ:n työntekijä Van Lathan kertoo podcastinsa jaksossa, että West sanoi vuonna 2018 TMZ:n haastattelussa rakastavansa Adolf Hitleriä ja natseja. Lathanin mukaan kyseinen kohta editoitiin julkaistusta haastattelusta pois. Samassa TMZ-esiintymisessä West esitti kohauttaneen kommentin, että hänen mielestään 400 vuoden orjuus ”kuulostaa valinnalta”.

Tuolloin netissä lähti leviämään video, jossa Lathan puhuu Westille TMZ:n toimituksessa ja kritisoi tämän orjuuspuheita. Nyt Lathan sanoo, että tuolloin puhe kääntyi myös Hitlerin hirmutekoihin ja natsien suorittamaan juutalaisten kansanmurhaan.

- Hän sanoi jotakin sen kaltaista kuin ”rakastan Hitleriä, rakastan natseja”. Jotain sellaista, Lathan muistelee Uproxx-sivuston mukaan.

West sai ensin lähtöpassit Instagramista, kun hän oli esimerkiksi vihjannut, että juutalaiset kontrolloivat räppäri Diddyn tekemisiä. Mies siirtyi tekemään päivityksiä Twitteriin, jossa hän jatkoi juutalaisaiheesta. West kirjoitti menevänsä ”death con 3 -tilaan juutalaisia vastaan”. Tällä miehen on tulkittu viittaavan Yhdysvaltain asevoimien käyttämään puolustusvalmiuden tilaa osoittavaan Defcon-luokitusjärjestelmään. Twiitti poistettiin somepalvelun sääntöjen vastaisena, ja lopulta Westin tili lukittiin.

Independent uutisoi, että West esitti juutalaisvastaisia kommentteja myös Fox Newsin haastattelussaan hiljattain. Julkaisun mukaan nämä kommentit kuitenkin editoitiin pois julkaistusta haastattelusta.

Juutalaiskommentteja ennen West nostatti rasismisyytöksiä pukeutumalla ”white lives matter” -sloganin sisältävään paitaan. Pääset lukemaan aiheesta lisää tästä jutusta.

Lue myös: Elon Musk kertoo puhuneensa Kanye Westille kohutwiitistä - "Ilmaisin huoleni"

Lue myös: Kim Kardashian huolissaan lastensa turvallisuudesta - palkkasi lisää vartijoita lasten kouluun

Lähteet: Independent, Uproxx, Independent, CNN

Kilpailut

Uusimmat