Kim Kardashian ja Pete Davidson viestittelivät Kanye West -kohun aikana

West on ollut viime aikoina otsikoissa useista eri kohuista. Westin ex-vaimo Kim Kardashian on ollut tilanteista ahdistunut.

Julkaistu:

Rap-artisti ja muotisuunnittelija Kanye West, 45, kohautti kuun alussa sosiaalista mediaa pukeutumisellaan ja suunnittelemillaan asuilla. Yeezy-vaatemerkin näytöksessä Pariisin muotiviikoilla useat mallit olivat pukeutuneet vaatteisiin, joissa luki ”White Lives Matter.” Lausahduksella viitataan vuonna 2016 alkunsa saaneeseen Black Lives Matter -liikkeeseen. Tämän vuoksi esimerkiksi Adidas pohtii uudelleen yhteistyötään Westin kanssa.

West on viime aikoina ollut otsikoissa myös juutalaisvastaisen sisällön vuoksi ja hänen Twitter-tilinsä lukittiin.

Kanye West.
Kanye West. (Kuva: AOP)

Westin ex-vaimo Kim Kardashian, 41 on ollut hyvin ahdistunut Westin tempauksista. Pariskunnalla on neljä yhteistä lasta. Kardashiania ovat tukeneet muun muassa perheenjäsenet sekä ex-poikaystävä Pete Davidson, 28.

– Pete on kuvaamassa elokuvaa, mutta hän ja Kim ovat viestitelleet toisilleen. Pete on suloinen ja huolehtivainen mies ja Kim on onnellinen, että he voivat olla vielä ystäviä, lähde paljastaa.

– Vaikka Pete ja Kim ovat eronneet, he tukevat toisiaan. Pete on tukenut Kimiä esimerkiksi Kanye-kohun keskellä, lähde jatkaa.

Kardashian ja Davidson seurustelivat yhdeksän kuukauden ajan marraskuusta 2021 aina viime elokuuhun saakka, jolloin pariskunnan kerrottiin eronneen aikataulukiireiden vuoksi.

Lue myös: Kanye West pukeutui ”White Lives Matter” -paitaan – sosiaalinen media tyrmistyi

Lue myös: Kanye West jatkaa Kim Kardashianin asujen kritisointia – menisi mieluummin vankilaan kuin pitäisi yhtä asuista

Lähde: Hollywood Life