Kuva: AOP

Iina Kuustonen julkaisi kuvan huimasta kunnostaan - "Treeniä Punttikomedian kulisseissa"

25.10.2022 14:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Julkaisussa Kuustonen nostelee painoja ja on sonnustautunut kisabikineihin.

Näyttelijä Iina Kuustonen, 38, tähdittää uutta Punttikomedia-elokuvaa. Kuustonen nähdään aran kirjastonhoitaja Kertun roolissa, joka saa selkävaivojensa takia passituksen kuntosalille. Treenikärpänen pääsee puraisemaan Kerttua, ja hän tekee hurjan muutoksen ryhtyessään kisaamaan bikini fitnessin parissa.

Kuustonen treenasi elokuvaa varten itsensä huimaan kuntoon ja nyt näyttelijä on julkaissut kuvan elokuvan kulisseista. Kyseisessä julkaisussa Kuustonen nostelee painoja ja on sonnustautunut kisabikineihin. 

"Treeniä Punttikomedian kulisseissa", Kuustonen kirjoittaa julkaisussa, joka on saanut valtavan määrän kommentteja. 

"Ihan jäätävää omistautumista työhön ja tuohon prokkikseen! Huikee kunto!" kirjoittaa eräs seuraajista.

"Kiesus mikä asenne täytyy olla päästäkseen tuohon! Iso käsi Iinalle", hehkuttaa toinen.

Näet kuvan alta tai tästä. 

Näyttelijä sanoi vastikään Voice.fi:n haastattelussa, että pohjatyötä fyysisen kunnon eteen oli tehty jo aiemmin tv-sarja Ivaloa varten, ja mahdollisuus Kertun roolista oli muhinut takaraivossa melkein vuoden ajan. Kun varma rahoitus elokuvalle saatiin, oli Kuustosella kuitenkin enää vain neljä kuukautta aikaa valmistautua rooliin. 

- Tosi lyhyessä ajassa piti polttaa rasvat minimiin ja kasvattaa lihasmassaa. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman sitä hyvää pohjakuntoa. Neljä kuukautta mä vedin kovinta rääkkiä ja sitten vielä kuvausten aikana jatkoin dieettiä ja treenaamista. Puoli vuotta oli yhteensä sitten se dieetti ja treenijakso, Kuustonen kertoi.

Lue myös: Minka Kuustonen julkaisi kuvan Spede-elokuvan kulisseista - esittää Speden ex-vaimoa

Lue myös: Iina Kuustonen omistautui fitnessille puoleksi vuodeksi roolia varten - paljastaa, tekisikö sen uudelleen

Kilpailut

Uusimmat