Kuva: AOP

MTV: Linnan juhliin saapunut Paula Vesala paljastaa, mitä hän kertoo Suomesta ulkomailla

07.12.2022 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Vesala on asunut elämänsä aikana muun muassa Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Muusikko ja näyttelijä Paula Vesala, taiteilijanimeltään Vesala, 40, saapui Linnan juhliin veistoksellisessa mustassa puvussa. Vaikka puku oli muuten yksinkertainen, teki taitavat leikkaukset siitä mielenkiintoisen ja hulppean. Voit lukea lisää täältä. 

Vesala kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että häntä miellytti illan musiikkitarjonnassa varsinkin se, että edesmennyttä Vesa-Matti Loiria kunnioitettiin.

- Minusta tosi koskettavaa, että kunnioitettiin myös Veskua. Täällä soitettiin Veskun kappaleita instrumentaalina, se oli hieno ele.  

Vesala on asunut elämänsä aikana muun muassa Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Muusikko paljastaa, että hän tuo varsinkin yhden asian Suomesta esille ollessaan ulkomailla.

- Jos pitää vähän keventää tunnelmaa, tai on mahdollista, niin sanon aina, että kaikki suomalaiset perinneruuat ovat ruskeita. Mämmi, ruisleipä, karjalanpaisti, karjalanpiirakka, siitä lähdetään. 

Vesala julkaisi vastikäänmusiikkivideon uudesta kappaleestaan TestamenttiVesala on kertonut jäävänsä pitkälle tauolle ja uusi singlelohkaisu onkin maistiainen tulevalta ja toistaiseksi viimeiseltä Vesalan albumilta. Näkemiin, melankolia -albumi ilmestyy 10. helmikuuta.

Lue myös: Paula Vesala saapui Linnaan Katri Niskasen luomuksessa - hihat hipoivat maata

Lue myös: Vesalan herkkä musiikkivideo hurmaa - "Meni kylmät väreet"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat