Kuva: Mikko Räsänen

MTV: Uudet Huomenta Suomi -juontajat julki - mukana muun muassa Aki Linnanahde ja Niina Backman

13.12.2022 11:23 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

- Olen kiinnostunut monista eri aiheista ja nyt pääsen keskustelemaan niistä. Muutenkin on mukavaa palata telkkarihommiin muutaman vuoden tauon jälkeen tässä hienossa porukassa, Linnanahde sanoo.

MTV tiedottaa, että vuoden vaihtuessa suosittua Huomenta Suomi -ohjelmaa voi katsella arkisin ja viikonloppuisin, minkä lisäksi viikonlopuissa nähdään uudet juontajat.

Suomalaisten viikonloppuja Huomenta Suomessa herättelevät tammikuusta alkaen tutut kasvot eri kokoonpanoissa: Lorenz "Lore" BackmanNiina BackmanIra HammermannJoanna KuvajaAki Linnanahde ja Antero Mertaranta.

Linnanahde lopetti vastikään Radio Novan Aamu -ohjelmassa ja palaa televisioon muutaman vuoden tauon jälkeen. 

- Tykkään katsoa telkkaria viikonloppuaamuisin, jolloin aamukahvin lomassa voi rauhassa keskittyä ohjelmiin. Juuri siksi on hienoa päästä tuomaan viikonlopun hetkiin rentoa läsnäoloa ja hyviä keskusteluja - ajankohtaan sopivalla tavalla. Minulla on toimittajan DNA:sta kumpuava aito kiinnostus asioita kohtaan. Olen kiinnostunut monista eri aiheista ja nyt pääsen keskustelemaan niistä. Muutenkin on mukavaa palata telkkarihommiin muutaman vuoden tauon jälkeen tässä hienossa porukassa, Linnanahde sanoo.

Radio Novan Päivä -ohjelmaa juontava Backman odottaa myös innolla uutta pestiään.

- Vuosia radiossa ja kuuntelijoiden arjessa mukana olleena on ihanaa luoda se sama tunne nyt viikonloppuun tv:ssä, kun teemme tätä ohjelmaa yhdessä – myös katsojien kanssa. Odotan innolla ja hyvillä fiiliksillä tulevaa – että saamme olla katsojien viikonlopuissa mukana. Huomenta Suomessa on lämmin ja keskusteleva tunnelma, joka tehdään yhdessä juontoparin, vieraiden, mielenkiintoisten aiheiden ja katsojien kanssa. Uskon, että parhaiten ensi vuoden viikonloppuja tulee kuvastamaan yhdessä tekeminen, Backman sanoo. 

Niina Backman. (kuva: Senja Rapila)

MTV:n mukaan viikonloppuisin Huomenta Suomessa käsitellään eri aiheita hieman kevyemmällä otteella. Katselijoille annetaan ideoita muun muassa vapaa-ajan viettoon, vinkkejä kuntoiluun ja ruoanlaittoon, sekä tarjotaan viikonlopun ulkoilusäät uutiskurkistuksia unohtamatta.

Lue myös: Aki Linnanahde piti viimeisen puheensa Radio Novan Aamussa - "Tämä matka ei ikinä unohdu"

Lähde ja lisätiedot: MTV

Kilpailut

Uusimmat