Kuva: MTV

Bachelor Suomen naiset jakautuvat kahteen leiriin ryhmätreffeillä - Antonilla asiasta selkeä mielipide

21.02.2023 09:15 - Iiro Myllymäki

Anton ja Sami vievät kaikki naiset ryhmätreffeille vesipuistoon, mutta kaikki eivät hyppää innolla mukaan vesileikkeihin.

Artikkeli sisältää juonipaljastuksia.

Bachelor Suomi -sarjan uuden kauden kolmannessa jaksossa Anton ja Sami vievät kaikki naiset ryhmätreffeille vesipuistoon. Kaikki naiset eivät kuitenkaan halua nauttia vauhdikkaista vesiliukumäistä. Osa naisista jää altaan reunalle ottamaan aurinkoa, kun suurin osa naisista kiipeää Bachelor-miesten kanssa laskemaan hurjia liukumäkiä.

- Me ollaan poikien rento vapaa-aika sitten, kun he hengästyvät laskemiseen ja tulevat meidän kanssamme chillailemaan, sanoo Wera muille aurinkoa ottamaan vetäytyneille naisille.

Antonilla on selkeä mielipide naisten jakautumisesta.

- Tänään tekivät vaikutuksen ne naiset, jotka olivat valmiita lähtemään tähän vähän leikkisämpään päivään sellaisella asenteella, että otetaan tästä ilo irti, Anton toteaa kameralle.

Vesileikkien jälkeen miehet antavat kahdenkeskistä aikaa tietyille naisille. Anton nappaa ensin Weran mukaansa. Aurinkotuolissa loikoillessaan Anton kysyy naiselta suoraan, miksi tämä ei tullut mukaan vesiliukumäkiin.

- Mulla on ihan hirveä nälkä ja sitten tulisi nälkäkiukku ja kaikkia vituttaisi, Wera perustelee.

Myöhemmin jaksossa Anton kertoo juontaja Mikko Parikalle, että erityisesti Johannan ja Miilin reippaus hypätä ensimmäisinä vesiliukumäkiin teki häneen vaikutuksen.

Jaksossa nähdään myös Antonin ja Samin yksilötreffit kahden valitun naisen kanssa merellisissä tunnelmissa. Jakson päätteeksi päästään jännittämään ruususeremoniassa.

Bachelor Suomi -sarjaa esitetään MTV3:lla tiistaisin kello 21.00, ja kukin jakso julkaistaan jo aiempana keskiyönä MTV Katsomossa

Lue myös: Bachelor Suomi alkaa taas - puolisoa etsii kaksi poikamiestä

Lue myös: Kun Mikko Parikka ehdotti itseään Bachelor-juontajaksi, reaktio oli tyly - vuosia myöhemmin kaikki muuttui

Kilpailut

Uusimmat