Kuva: Making Movies Oy

Uutuuselokuva Rakkaani merikapteeni palkittiin kansainvälisesti: "Tätä palkintoa en osannut odottaa"

05.03.2023 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuva on yltänyt hienoihin katsojalukuihin Suomessakin.

Suomalais-irlantilaisena yhteistuotantona tehty Rakkaani merikapteeni on ollut yksi viime vuoden puhutuimpia elokuvatapauksia. Elokuva keräsi nopeasti valtaisan yleisön elokuvateattereihin ja alkoi herättää laajaa kiinnostusta kansainvälisestikin.

Nyt elokuvan saavuttamien meriittien lista kasvaa, sillä se palkittiin tuoreen tiedotteen mukaan juuri Dublinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla Best Irish Film -palkinnolla.

Dublinissa paikalla ollut elokuvan ohjaaja Klaus Härö kertoo jännittäneensä yleisön vastaanottoa, mutta turhaan.

"Suomalaisena elokuvantekijänä olen tietysti jännittänyt sitä, miten Irlantiin sijoittuva elokuva otetaan täällä vastaan. Torstain ensi-iltanäytöksessä sainkin ilokseni kokea lämpimän vastaanoton ja raikuvat aplodit. Mutta tätä palkintoa en osannut odottaa!" Härö kuvailee tiedotteessa.

Dublinin elokuvajuhlat saattelevat elokuvaa pian alkavaan elokuvateatterilevitykseen Isossa-Britanniassa ja Irlannissa, missä molemmissa se saa ensi-iltansa teattereissa 10. maaliskuuta englanninkielisellä nimellä My Sailor, My Love. Myöhemmin elokuvaa levitetään ympäri maailmaa muuallekin kuten Yhdysvaltoihin asti.

"Tästä alkaa elokuvan pitkä ensi-iltojen maailmanlaajuinen ketju, joka huipentuu ensi syksynä Yhdysvaltain ensi-iltaan. Uskon vahvasti, että Rakkaani merikapteeni saa yhtä hienon vastaanoton kansainvälisesti, kuin se on saanut Suomessakin. Tarina viimeisestä rakkaudesta on universaali ja me kaikki voimme samaistua siihen voimakkaasti", kuvailee tiedotteessa puolestaan elokuvan tuottaja Kai Nordberg.

Syyskuussa Suomen ensi-iltansa saanut elokuva on myös kotimaassa löytänyt fanikuntansa, sillä sitä on elokuvateattereihin saapunut katsomaan jo yli 117 000 katsojaa, joka on hieno tulos kotimaiselle elokuvalle.

Lue myös: Kotimainen uutuuselokuva niittää mainetta myös kansainvälisesti: "Kilpailu on kovaa"

Lue myös: Hitiksi nousseen kotimaisen uutuuselokuvan tekijöiltä seuraava leffa jo alkuvuodesta: "Tulee liikuttamaan"

Kilpailut

Uusimmat