Kuva: Making Movies Oy

Kotimainen uutuuselokuva niittää mainetta myös kansainvälisesti: "Kilpailu on kovaa"

18.08.2022 13:45 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvan on ohjannut Klaus Härö.

Pian ensi-iltansa saava Rakkaani merikapteeni -uutuselokuva on saavuttanut merkittävän etapin päästessään esitettäväksi Toronton kansainvälisille elokuvajuhlille. Elokuva kertoo elämän viimeisestä rakkaudesta, ja sen on ohjannut palkittu ohjaaja Klaus Härö.

Tiedotteen mukaan elokuvien seulonta on ollut tänä vuonna aivan erityisen tiukkaa, sillä koronan vuoksi elokuvajuhlille pääsyä odottivat vuoden sijasta kolmen vuoden elokuvat.

Toronton elokuvajuhlat ovat Pohjois-Amerikan suurin elokuvafestivaali ja myös maailman mittakaavassa merkittävä. Härö ei kuitenkaan ole Torontossa ensi kertaa, hänen elokuvistaan myös Äideistä parhain ja Tuntematon mestari saivat ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla. Härö kertoo tiedotteessa olevansa hyvin iloinen ja otettu tilaisuudesta.

"Toronto on elokuvallemme paras mahdollinen foorumi. Vaikka elokuvani on esitetty täällä aiemminkin, ei tälle areenalle pääsy ole mitenkään itsestään selvää. Kilpailu on kovaa ja olen tästä mahdollisuudesta vilpittömän iloinen! Innolla odotan että elokuvan tarina, näyttelijät ja sen kauneus puhuttelevat katsojaa kuten ovat puhutelleet minua", Härö kuvailee.

Elokuvan trailerin voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Jussi-palkitun ohjaajan uusi elokuva kuvattiin Irlannissa - pian ilmestyvän leffan traileri julki

Lue myös: Syksyllä ensi-iltansa saa mustalla huumorilla ladattu kotimainen rikoselokuva - traileri on nyt julki

Lue myös: Syksy on kotimaisen komedian juhlaa - katso Häät ennen hautajaisia -uutuuselokuvan hulvaton traileri

Kilpailut

Uusimmat