Kuva: AOP

Oli lähellä, ettei Michael Scottin roolissa nähty Steve Carellin sijaan eräs toinen huippunäyttelijä

05.04.2023 15:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Roolia haki Breaking Bad -sarjasta tuttu näyttelijä.

Komediasarja The Officea tehtiin yhteensä yhdeksän tuotantokauden verran ja suosikkisarjan viimeinen kausi ilmestyi vuonna 2013. Sarjan tapahtumat sijoittuvat paperifirma Dunder Mifflinin toimistoon Scrantonin kaupunkiin. Sarjassa kyseisen konttorin johtajaa Michael Scottia tähditti seitsemän kauden verran näyttelijä Steve Carell, 60.  

Kuten tiedetään, sarjojen ja elokuvien rooleihin on tunkua ja näyttelijät valitaan yleensä koekuvausten kautta. Moni meistä ei varmaan voisi kuvitellakaan Scottin rooliin ketään muuta kuin Carellin, mutta näyttelijävalinta olisi voinut osua myös erääseen toiseen huippunäyttelijään: Bob Odenkirkiin, 60. 

Megasuosion saavuttaneista Breaking Bad ja Better Call Saul –sarjoista tunnettu Odenkirk paljastaa Wiredin haastattelussa hakeneensa Scottin roolia. 

- En malttanut odottaa koe-esiintymistä. Tein parhaani ja tein mielestäni hyvää työtä. 

- Ilmeisesti valinta tehtiin minun ja Steve Carellin välillä. Hän sai roolin ja onnistui loistavasti, Oderkirk kehuu. 

Voit katsoa haastattelun alta tai painamalla tästä.

Lue myös: Steve Carell muistelee tunteikkaita jäähyväisiään The Office-sarjassa - "Oli muiden hahmojen aika"

Lue myös: The Office-tähti muistelee myrkyisää suhdettaan vastanäyttelijänsä kanssa - "Olimme holtittomia idiootteja"

Kilpailut

Uusimmat