Kuva: AOP

92-vuotias Clint Eastwood aloittanee pian seuraavan elokuvaprojektinsa

17.04.2023 08:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvan kuvausten suunnitellaan alkavan kesällä.

Jo 92-vuotias elokuvaohjaaja Clint Eastwood suunnittelee parhaillaan seuraavaa elokuvaprojektiaan. 

Asiasta uutisoi muun muassa elokuvalehti Variety, jonka mukaan Eastwood tullee ohjaamaan Juror No. 2 -elokuvan tulevana kesänä. Elokuvan tuottaa Warner Bros, ja sen päärooleihin ovat jo kaavailtuina Nicholas Hoult ja Toni Collette. Clintwood aikoo ohjaamisen lisäksi osallistua myös elokuvan tuotantoon muiden tuottajien ohella.

Elokuvassa seurataan piinaavaa murhaoikeudenkäyntiä, jossa Houltin esittämä valamies alkaa itse epäillä tehneensä murhan. Syyttäjää esittäisi puolestaan Collette.

Warner Bros suunnittelee tällä hetkellä kuvausten alkamisajankohdaksi tulevaa kesäkuuta. Siihen mennessä Eastood ehtii täyttää jo 93 vuotta.

Eastwoodin edellinen elokuva oli vuonna 2021 ilmestynyt Cry Macho. Ohjaaja on palkittu urallaan useasti muun muassa Oscarilla.

Lue myös: Clint Eastwood, 90, ohjaa ja tähdittää seuraavaksi elokuvan, jota on palloteltu 70-luvulta lähtien

Lue myös: Klaus Härön uusi elokuva on valtava kuuden maan yhteistuotanto: "Inhimillinen tarina"

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat