Kuva: AOP

Freddie Mercuryn henkilökohtaisia tavaroita laitetaan myyntiin

27.04.2023 15:15 - Elsa Silvan

Freddie Mercuryn ystävä Mary Austin huutokauppaa edesmenneen Mercuryn omaisuutta syyskuussa.

Queen-yhtyeen edesmenneen keulakuvan Freddie Mercuryn omaisuus huutokaupataan syykuussa. Ensin tavarat siirretään näyttelyihin ympäri maailmaa, minkä jälkeen ne myydään. 

Mercuryn kotoa Lontoosta laitetaan myyntiin jopa 1500 erilaista tavaraa. Mukana on muun muassa Queenin käsinkirjoitettujen kappaleiden sanoituksia, Mercuryn keräämää taidetta, japanilaisia kankaita ja tuliaisia sekä hänen akustinen kitaransa.

Kalleimpia huutokaupattavia tavaroita ovat kruunu sekä viitta, joita Mercury piti esittäessään kappaletta God Save the Queen viimeisellä kiertueellaan. Näiden tavaroiden hinnaksi arvioidaan jopa 100 000 euroa. Myös yhdeksänsivuinen suunnitelma kappaleesta We Are the Champions myydään 250 000 - 400 000 eurolla.  

Mercuryn vanha ystävä Mary Austin päätti huutokaupata tavarat, joita hän on säilyttänyt viimeiset 30 vuotta hänen Kensingtonin kodissaan.

- Nyt on aika päästää näistä irti, Austin kommentoi. 

- Minulle oli tärkeää tehdä tämä Freddien rakastamalla tavalla, sillä hän ei rakastanut mitään niin paljon kuin huutokauppoja.

- Freddie oli uskomaton ja älykäs keräilijä, joka opetti, että kaikessa on kauneutta, muistelee Austin. 

Näyttely suljetaan Mercuryn 77-vuotissyntymäpäivänä 5. syyskuuta, jolloin huutokauppa alkaa. Huutokauppoja on yhteensä kuusi erilaista ja ne on jaettu teemoittain, esimerkiksi esiintymisasut ja kotitavarat kaupataan erikseen.

Osa huutokauppojen tuotoista Austin lahjoittaa HIV/AIDS-hyväntekeväisyysjärjestöihin Mercury Phoenix Trust ja Elton John Aids Foundation.

Freddie Mercury menehtyi vuonna 1991. 

Lue myös: Queenin klassikkokappale Bohemian Rhapsody ylitti huiman rajapyykin

Lue myös: Queen aikoo julkaista ennenkuulemattoman kappaleen, jossa laulaa Freddie Mercury

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat