Kuva: AOP

Johnny Depp jakoi Amber Heardilta saamansa miljoonakorvauksen hyväntekeväisyyteen

15.06.2023 18:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Johnny Depp ja Amber Heard kävivät viime vuonna kuuden viikon mittaisen kunnianloukkausoikeudenkäynnin toisiaan vastaan. Oikeudenkäynti oli vuoden seuratuimpia mediatapahtumia.

Entisen näyttelijäpari Johnny Deppin, 60, ja Amber Heardin, 37, välillä käydyn oikeuskiistan myötä maksettujen vahingonkorvausten kohtalo on selvinnyt.

Deppin kerrotaan saaneen Heardilta vahingonkorvauksia lähes miljoonan euron edestä. Deppin lähipiiristä tiedetään valottaa, että näyttelijä on jakanut saamansa korvaussumman tasan viiden valitsemansa hyväntekeväisyyskohteen kesken. 

Yksi lahjoituksen saaneista yhdistyksistä on Make a Film -hyväntekeväisyysjärjestö, jonka parissa Depp on työskennellyt aiemmin. Järjestön tavoitteena on toteuttaa vakavasti sairaiden lasten toiveita ja järjestää heille tapaamisia näyttelijöiden, käsikirjoittajien, ohjaajien ja tuottajien kanssa, jotta lapset pääsisivät työskentelemään elokuvaprojektien parissa. 

Depp lahjoitti yhden osan näyttelijä Paul Newmanin perustamalle The Painted Turtle -järjestölle, joka tarjoaa leirikokemuksia vakavasti sairaille lapsille. 

Yhden osan näyttelijä lahjoitti alkuperäiskansojen parissa työskentelevälle Red Feather -järjestölle. 

Myös näyttelijä Marlon Brandon perustama Tetiaroa-yhdistys sai osuuden Deppin jakamista varoista. Yhdistys edistää luonnonsuojelutoimintaa ja edistää tieteellistä tutkimusta Tetiaroa-atollilla, joka sijaitsee Ranskan Polynesiassa. 

Viidennen osuuden Depp lahjoitti Amazonia Fund Alliance - hyväntekeväisyysjärjestölle, jonka tavoitteena on suojella Amazonin alkuperäiskansoja. 

Depp haastoi entisen puolisonsa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Heard kirjoitti vuonna 2018 The Washington Post -julkaisuun artikkelin, jossa kertoi joutuneensa perheväkivallan uhriksi. Vaikka Heard ei koskaan nimennyt Deppiä artikkelissaan, Deppin mukaan artikkeli vaikutti vahingollisesti hänen uraansa näyttelijänä.

Oikeus tuomitsi Heardin maksamaan entiselle puolisolleen vahingonkorvauksia 10 miljoonan euron edestä. Oikeuden päätökseen tyytymätön Heard totesi valittavansa päätöksestä, mutta tuli toisiin aatoksiin myöhemmin. Viime joulukuussa Heard kertoi päässeensä sovintoon Deppin kanssa. 

Lue myös: Yllättävä täyskäännös! Amber Heard paljastaa sovitelleensa kiistan Johnny Deppin kanssa, perustelee Instagramissa

Lue myös: Vuoden trendaavimmat henkilöt listattiin - kärkikolmikossa otsikoista tutut nimet

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat