Kuva: Petri Kotwica

Uutuuskomedia kertoo parhaat päivänsä nähneestä rokkarista - syksyllä ilmestyvän elokuvan traileri julki

12.07.2023 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvaa tähdittävät muun muassa Mikko Leppilampi ja Ville Myllyrinne.

Entiset rock-tähdet tapaavat toisensa vuosien jälkeen ja uskovat vakaasti tekevänsä vielä uuden nousun, kun Comeback-komediaelokuva saa syksyllä ensi-iltansa. Muusikoiden suunnitelmien tielle tulee kuitenkin useampikin mutka.

Elokuvan pääroolissa nähdään Mikko Leppilampi, jonka hahmo Tony on jo aikaa sitten juonut kaikki keikkailusta saamansa rahat, eikä ole sittemmin tarttunut kitaraan. Yllättäen yhtyeen entisen solistin Katarinan tytär ottaa Tonyyn yhteyttä toivoen saavansa selvyyttä omiin perhetaustoihinsa. 

Muissa rooleissa nähdään Katarinana Paula Vesala ja tyttärenä Anni Iikkanen. Tonyn bändikaveria Peteä elokuvassa esittää Ville Myllyrinne. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Petri Karra ja Aleksi Bardy sekä ohjannut Petri Kotwica. Kotwica pohtii elokuvan tiedotteessa, että teoksessa on hassuttelun lisäksi syvempikin läheissuhteita ja elämän arvoja käsittelevä teema.

"Koskaan ei ole myöhäistä asettaa hommat tärkeysjärjestykseen ja ottaa vastuuta omasta elämästä ja läheisistä. Vai onko sittenkin, kun loistava tulevaisuus on jo takana?” ohjaaja kommentoi tiedotteessa.

Comeback saa ensi-iltansa 6. lokakuuta, mutta traileri on katsottavissa nyt. Jos upotus ei näy, voit katsoa trailerin täältä.

Lue myös: Huijarit-uutuuskomedia nähdään valkokankailla loppuvuodesta - tiiseri päästää jo kurkkaamaan huijareiden maailmaan

Lue myös: Speden elämästä kertova elokuva ilmestyy pian - traileri on juuri julkaistu

Lue myös: Tove Janssonin klassikkokirjan filmatisoinnissa nähdään myös tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä

Kilpailut

Uusimmat