Kuva: MTV

Love Island Suomi -ohjelmassa toiseksi tulleet Josefiina ja Niko ovat eronneet

04.08.2023 11:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Pari on ilmoittanut erostaan somessa.

Love Island Suomi -ohjelman neljännellä kaudella toiseksi tulleet Josefiina ja Niko ovat eronneet. Pari kertoi asiasta somessaan. Josefiina kertoo Instagramin tarinat-osiossa, että hän lähti ohjelmaan etsimään tosirakkautta, ja uskoikin löytäneensä sen.

"Olin sydän auki ja aidosti valmis löytämään sen oikean tyypin ja aidosti uskoin sen myös löytäneeni", Josefiina kirjoittaa.

Harmillisesti jotkin ulkomaailmaan liittyvät asiat jäivät kuitenkin mietityttämään.

"Vaikka olin suurimman osan ajasta todella onnellinen, jossain vaiheessa myös mulla heräsi epäilyksiä liittyen ulkomaailmassa auki jääneiseiin asioihin. Ne epäilykset saatiin kuitenkin puhuttua pois, mutta valitettavasti ne puheet eivät lopulta pitäneet paikkaansa".

Vaikka pari on nyt päättänyt jatkaa eri suuntiin elämässä, toivooJosefiina ex-kumppanilleen kaikesta huolimatta pelkkää hyvää. Hän toivoo myös rauhaa eron käsittelyyn vaikeana aikana.

"Tällä hetkellä tuntuu, että sydän on tuhansina palasina ja aivan rikki", hän kirjoittaa.

Myös Niko on ilmoittanut erosta Instagraminsa tarinat-osiossaan. Julkaisut poistuvat automaattisesti 24 tunnin jälkeen. Hän kertoo olleensa rakkauden saarella rehellisempi ja avoimempi kuin koskaan ja toivoo, että erosta huolimatta hänen tunteidensa aitoutta Josefiinaa kohtaan ei kyseenalaistettaisi.

"Mun pitää kuunnella omia tunteita ja olla niistä rehellinen, vaikka en haluaisi satuttaa. En halua tästä liian isoa spekulaatiota tai pohdintaa, olivatko tunteet saarella aitoja, koska ne oli", Niko kirjoittaa.

Lue myös: Love Islandilta rikostuomion vuoksi poistettu Ali kommentoi nyt lähtöään - 'Olo on vielä surkea ja pettynyt'

Lue myös: Miss Suomi -perintöprinsessa Sonja Länsivuori, 25, hyppäsi mukaan Love Islandille

Lue myös: Yllätyskäänne: Love Island Suomi -sinkku ulos ohjelmasta rikostuomion takia

Kilpailut

Uusimmat