Kuva: AOP

Tennispelaajan rooli uutuuselokuvassa sai Zendayan kauhistumaan - etenkin yksi asia loi paineita

02.09.2023 08:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Zendaya tähdittää syyskuussa ilmestyvää Challengers-elokuvaa.

Supertähti Zendaya, 26, tähdittää uutuuselokuvaa Challengers. Elokuvassa seurataan tennispelaaja Tashia (Zendaya) ja hänen aviomiestään Artia (Mike Faist), kun he tapaavat entisen kilpailijansa Patrickin (Josh O'Connor), joka sattuu olemaan myös Tashin entinen rakastaja ja Artin paras ystävä. Tashi suostuttelee Artin osallistumaan Challengers-tennisturnaukseen, mutta kun Art saa tietää, että hän tulee pelaamaan Patrickia vastaan, ei draamalta ja kovalta kilpailulta vältytä. Elokuva ilmestyy syyskuussa.

Zendaya on kertonut, että rooli ammattimaisen tennispelaajan kengissä ei ollut helppo. Hän kertoo olleensa jopa kauhuissaan, kun hänen piti näytellä suuren yleisön edessä.

- Mitä enemmän minun piti esittää pelaavani tennistä kameran ja yleisön edessä, sitä kauheammaksi oloni tunsin. Enkä käyttänyt edes oikeaa palloa, hän sanoo.

- Olen kyllä kauhuissani, kun minun pitää saada muoto, jalkatyö ja swingi oikein yleisön edessä, niin kuin olisi oikeasti Yhdysvaltain avoin tennisturnaus, Zendaya kuvailee kokemustaan.

"Seksikkääksi komediaksi" elokuvaa luonnehtinut ohjaaja Luca Guadagnino on kertonut, että Zendaya harjoitteli kolme kuukautta näytelläkseen elokuvassa. 

- Hän on mahtava. Leikkasimme elokuvan ja emmekä käytännössä käyttäneet ollenkaan hänen stunttiaan. Hän on niin hyvä, ohjaaja on kehunut.

Voit katsoa elokuvan trailerin alta tai painamalla tästä.

Lue myös: Zendaya näyttelee tennispelaajaa kiperässä kolmiodraamassa - katso tuore traileri

Lue myös: Zendaya muistelee edesmennyttä Euphoria-näyttelijää - 'Hän valaisi huoneen, johon astui'

Lue myös: Zendaya puhuu elämästään parrasvaloissa: "On mahdotonta piiloutua"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat