Kuva: Yellow Film & TV Vytautas Juozénas

Arvostelu: Taitavasti tehty Spede-elokuva jättää katsojan päätettäväksi, pitääkö Pasasesta vai ei

29.09.2023 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Spede-elokuva kertoo Pertti "Spede" Pasasen elämästä ja elokuvanteosta.

Pertti "Spede" Pasanen oli monella mittapuulla ristiriitainen henkilö, ja sellaisena hän näyttäytyy myös tänään ensi-iltansa saavassa Spede-elokuvassakin.

Toisaalta Speden käsialaa olivat monet kansaa naurattaneet ja vielä tänäkin päivänä naurattavat tuotokset kuten tunnetuimpana ehkä Uuno-elokuvat. Menestyksellä oli kuitenkin hintansa, elokuvassa katsoja näkee menestyjän sijaan pohjimmiltaan hyvinkin epävarman taiteilijan, jota yleisön suosiosta huolimatta kriitikot parjaavat kerta toisensa jälkeen. 

Aleksi Delikourasin ohjaamassa elokuvassa kerronta on kuitenkin taitavasti rakennettu, sillä se ei kiillota tai ihannoi, mutta ei myöskään syyttele. Speden asemaa ja jälkeä suomalaisessa elokuvahistoriassa ei voi kiistää, mutta monin paikoin hän elokuvassa näyttäytyy kuitenkin myös epäreiluna, jopa inhottavana ja väkivaltaisena. Toisaalta katsoja näkee myös hahmon, joka kamppailee omien epävarmuuksiensa kanssa ja pelkää jäävänsä yksin. Elokuva onnistuu jättämään katsojan päätettäväksi, mitä mieltä Pasasesta on. 

Elokuva kestää vain tunnin ja 34 minuuttia, se on ehkä liiankin vähän. Koko Pasasen uran, elämän ja tuotannon läpikäyntiin se ei tietenkään riittäisi, mutta tuntuu nytkin nopealta, vaikka rajaus on tehty tiukasti. Joitakin asioita kuten esimerkiksi Speden ahdistavaa käytöstä naisia kohtaan sivutaan vain nopeasti. Vaikka elokuva ei kaikkia Speden tekosia ehdikään tarkkaan luetteloida, se onnistuu silti antamaan kokonaisvaltaisen kuvan siitä, mitä hänen käytöksensä saattoi tulloin olla. Toimittajien uhkailu ja samalla naistoimittajien liehittely, spontaani väkivaltaisuus kadulla tuntematonta kohtaan sekä naisille elokuvaroolien tarjoaminen taka-ajatukset mielessä eivät toisaalta jätä katsojalle mitään epäselväksikään, vaikka paljon varmasti jää kertomattakin.

(kuva: Yellow Film & TV Vytautas Juozénas)

Uskottava aikamatka 1960-luvulle

Aidon tunnelman luomisessa elokuva onnistuu hyvin. Niin lavastus, puvustus kuin kuvauskin henkivät 1960-luvun estetiikkaa. Tärkeimpänä kuitenkin näyttelijäsuoritusten onnistuminen, sillä tehtävä ei varmastikaan ole ollut helppo, kun on kyse hahmoista, jotka koko Suomi tuntee. Hetkittäin teatterin penkissä jopa lähes unohtaa katselevansa fiktiivistä elokuvaa, eikä dokumenttia, sillä näyttelijäsuoritukset ovat niin uskottavan oloisia. Etenkin Spedeä esittävä Riku Nieminen ja Vesa-Matti Loiria esittävä Aku Sipola ovat omaksuneet kaikki roolimalliensa pienetkin eleet, maneerit ja puhetavat.

Elokuvassa kuvataan myös Uunojen tekoa. (kuva: Yellow Film & TV )

Alta tai Podplaysta voit kuunnella Niemisen aiemman haastattelun, jossa hän kertoo, millaista ristiriitaista hahmoa oli näytellä.

Vaikka elokuvassa aikamatkataankin vuosikymmeniä taaksepäin, on elokuvanteon ympärillä pyörivä teema vielä tänäkin päivänä ajankohtainen. Spede vastaa elokuvassa Yleisradion johtajan pakeilla tekevänsä elokuvia, "koska se on kivvaa" ja saa pään pyörittelyä vastaansa. Vaikka Spede monessa tilanteessa varmasti väärin toimikin, ei voi väittää, etteikö hän olisi ollut myös alan yleisen ilmapiirin uhri. 

Ja elokuva onnistuukin vangitsemaan jotakin tarkkanäköistä myös tästä päivästä. Yhä edelleenkin komediaa pidetään usein tuhahdellen "köykäisenä" tai "hömppänä". Liian usein se nähdään jotenkin vähempiarvoisena taiteena, vaikka komedia on lajeista vaikeimpia. On raikasta, että elokuva ottaa kantaa myös siihen, mistä ei kovin usein puhuta.

Elokuvanteon lainalaisuudet on uitettu sisään myös Spede-elokuvan dialogiin, jossa todetaan, että komedian tulee pohjimmiltaan toimia myös ilman vitsejään. Se on totta ja viittaus on osuva, sillä niin Delikourasin elokuva juuri tekee. Elokuva ei ole varsinaisesti komedia, mutta silti tilannekomiikka on monin paikoin vahvasti ja hyvällä maulla läsnä.

Kaiken kaikkiaan Spede on mielenkiintoinen elokuva, jonka maailma ja ajankuva kiinnostanevat sellaisiakin katsojia, jotka eivät Pasasen alkuperäisen tuotannon suurimpia faneja olekaan. 

Elokuvan keskeisiä rooleja esittävät Riku Nieminen, Aku Sipola, Joonas Nordman ja Mikko Töyssy. (kuva: Yellow Film & TV Vytautas Juozénas)

Lue myös: Aku Sipola esittää Vesa-Matti Loiria tulevassa Spede-elokuvassa: "Täysin mahdoton tehtävä"

Lue myös: Speden raiskauskohu vaikutti häntä esittävän Riku Niemisen roolityöhön: "Näyttelijälle juhla-ateria"

Lue myös: Kiti Kokkonen auttoi Joonas Nordmania luomaan hahmon Ere Kokkosena: "Kaikkein samaistuttavin henkilö"

Lue myös: Kiti Kokkonen ei tiedä, haluaako nähdä Spede-elokuvaa: "Se liippaa niin läheltä"

Kilpailut

Uusimmat