Kuva: Yle

Jättisuosittu kotimainen komediasarja jatkuu - yksi hahmoista ei jatka uudella kaudella

22.11.2023 15:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Näyttelijä Mikko Töyssy hyppää näyttelijäkaartiin mukaan.

Rakastettu komediasarja Modernit miehet jatkuu uusin jaksoin tammikuussa 2024. 

Uudella kaudella nähdään tutut näyttelijät Iikka Forss (Matti), Jarkko Niemi (Pete) sekä Tommi Rantamäki (Tuomas). Aikaisemmilla kausilla nähty Eero Milonoff (Jarkko) ei jatka sarjassa. Uutena vahvistuksena näyttelijäkaartiin hyppää Mikko Töyssy.

Yle kuvailee tiedotteessaan uuden kauden tapahtumia seuraavasti: 

Kolmannen kauden tapahtumista on kulunut kaksi vuotta. Tutut ja rakastetut hahmot Matti, Tuomas ja Pete saavat uudeksi naapurikseen entisen ammattilaisjääkiekkoilijan ja nykyisen armottoman säätäjän, Mika Mäkisen (Töyssy). Jarkon otettua hatkat Fuengirolaan miesten sulkapallovuoro kaipaa kipeästi uutta jäsentä.

Matille, Tuomakselle ja Petelle selviää nopeasti, että suuripuheisella Mikalla on maailman kiekkoliigojen kiertelystä jäänyt taskuun hyvän pallosilmän lisäksi myös hulvattomia selviytymiskeinoja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Miehuuden pelikentällä avojääpommeilta ei välty kukaan, mutta Matin, Mikan, Tuomaksen ja Peten yhteispelin ytimessä on vanha tuttu viisaus: kaveria ei jätetä.

Neljäs kausi alkaa Yle TV1:llä 16.1.2024 klo 20 ja kaikki jaksot ilmestyvät samana päivänä myös Yle Areenaan.

(kuva: This is Nice Studios Finland Oy / Yle)

Lue myös: Vuoden katsotuin kotimainen elokuva on ylivoimainen

Lue myös: Suomen täydelliset naiset -tähdet julkistettiin - katso ketkä päästävät kamerat elämäänsä

Lue myös: Tunnettu elokuvaohjaaja vaihtoi nimensä

Kilpailut

Uusimmat