Kuva: AOP/Tomi Natri

Pernilla Böckerman menestyi jo nuorena, mutta varoo julkisuuskuvaansa: "Luultavasti en elä täysillä"

16.12.2023 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Böckerman vei voiton myös tämän vuoden Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.

Pernilla Böckerman on jopa hämmentävän nuorena ehtinyt saavuttaa hämmentävän monia asioita monella eri saralla. Sen lisäksi, että suurelle yleisölle hän on tuttu sosiaalisen median vaikuttajana ja nyt myös Tanssii tähtien kanssa -voittajana, hän on myös jo 23 ikävuoteen mennessä ehtinyt tulla maailmanmestariksi bikini fitnneksessä ja tehdä Suomen ennätyksiä sisäsoudussa.

- Varmasti joku voi miettiä, että puhunpas mä itsevarmasti ja ylimielisesti, mutta kun puhutaan urheilusta, kun jotain päätän, teen sen täysillä, Böckerman kuvailee Radio Novan Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai täältä.

Böckerman kertoo, että myös Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa hänellä oli toisinaan hankaluuksia ottaa kilpailu viihdeohjelmaan kuuluvalla kepeydellä, sillä hänelle urheilussa häviäminen tai epäonnistuminen tuntuu yhä vaikealta paikalta.

- Mä en mitään tavaroita heittele, mutta kyllä mua ärsyttää, ja se näkyy musta myöskin. Sitä puolta ei voinut elää niin vahvasti viihdeohjelmassa. Piti osata erottaa, että et ole täällä urheilemassa, vaan pitämässä hauskaa ja oppimasssa uusia asioita, Böckerman nauraa. 

Böckerman tuli julkisuuteen jo teini-ikäisenä suositun Youtube-kanavansa kautta. Siitä huolimatta, että julkisuus on värittänyt käytännössä koko hänen aikuisikäänsä, Böckerman kertoo päässeenssä julkisuuden kanssa verrattain helpolla. Böckerman kertoo julkisuuskuvan pysyneen myönteisenä, sillä otsikoihin eivät ole koskaan päätyneet hänen törttöilynsä. Toisaalta hän myöntää, että julkisuuskuvan tahraantumisen pelko estänee häntä myös lähtökohtaisesti elämästä elämää niin huolettomasti kuin moni muu.

- Mähän olen tylsä ihminen siinä mielessä, että mä en törttöile. Mä en elä elämää luultavasti ihan täysillä. Mulla on tietyssä määrin käsijarru päällä ja haluan varjella julkisuuskuvaa.

Samassa haastattelussa Böckerman kertoo myös muun muassa, miksi ei ole koskaan käynyt baarissa tai yökerhossa. Haastattelun kokonaisuudessaan pääset kuuntelemaan jutun alusta tai Podplaysta.

Lue myös: Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa tehtiin historiaa

Lue myös: Tanssii tähtien kanssa -voittaja on selvillä: "Näin tiukkaa finaalia ei ole ollut koskaan"

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat