Kuva: Lauri Kujanpää

Jouni Hynynen kertoo, kuinka hän suostui mukaan Vain elämää -ohjelmaan - ystävä muistutti lupauksesta

14.12.2023 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lopulta Hynyselle selvisi, että hänen läheinen ystävänsä ja kollegansa CMX-yhtyeen A.W. Yrjänä on myös mukana ohjelmassa. Yrjänä muistutti eräästä lupauksesta, jonka Hynynen oli antanut.

Vain elämää -ohjelmaa kuluvalla kaudella tähdittävä Jouni Hynynen, 53, kertoo Kotiteollisuuden Facebook-sivulla, kuinka hän ohjelmaan päätyi.

Hynynen oli vuosia kritisoinut kyseistä ohjelmaformaattia, mutta lopulta kaikki palaset osuivat kohdalleen.

"Kesällä 2022 Nelosen Mikko Koivusipilä alkoi houkutella minua mukaan. Tämä oli kolmas kerta, kun asetuin neuvottelupöydän ääreen, eli tästä sinnikkyyspalkinto Mikolle. Vastaanottoni oli jälleen nuiva, mutta lupasin silti tavata ensimmäistä kertaa ohjelman ohjaajan Arja Lehtikankaan. Hän osoittautui mukavaksi tyypiksi, luotettavaksi. Kuuntelin kiltisti mitä hänellä oli sanottavaa, nyökkäilin varovasti ja vastasin karjalaisittain: ”Ehkä, kassellaan syssymmällä…”, Hynynen kirjoittaa.

Lopulta Hynyselle selvisi, että hänen läheinen ystävänsä ja kollegansa CMX-yhtyeen A.W. Yrjänä on myös mukana ohjelmassa. Yrjänä muistutti eräästä lupauksesta, jonka Hynynen oli antanut.

"A.W. Yrjänä alkoi pommittaa minua puhelimitse. Hän kertoi, että on itse menossa mukaan ja toivoi, että minäkin tulisin ”tueksi ja turvaksi”, jota toki itsekin tuntemattomassa porukassa tarvitsisin. Tässä vaiheessa oli jo selvillä muu porukka, tai ainakin sen runko. Parin pois jääneen artistin nimet vilahtivat vielä mukana, mutta kaikki Yrjänää lukuunottamatta olivat minulle ennestään tuntemattomia. Aki muistutti vielä, että olimme lyöneet alkuvuodesta 2022 kättä päälle, yhteisellä reissulla ollessamme, että jos toinen joskus menee ohjelmaan, toinenkin pyydettäessä suostuu. Tässä kohtaa minulla alkoi valua kuumat kainaloon. Saatana, yksi puhe kuten sökössä: Sovittu mikä sovittu!"

Lopulta Hynystä ohjelmaan houkutellut Koivusipilä osui oikeaan kohtaan. Myös palkka-asiat olivat hyvällä mallilla. 

"Näin Jannaa ja Robinia Universalin syysbileissä lokakuussa 2022. Molemmat sanoivat, että kiva, kun olet mukana. Minä olin, että mitä vittua, en ole vielä luvannut mitään. Levy-yhtiön Tuula Salminen – joka Kotiteollisuudenkin asioita yhtiössä hoitaa – suositteli samana iltana hänen kantaansa kysyessäni, että ”älä, saatana, mene”. Mutta myös Mikko Koivusipilä oli paikalla. Hän iski oikealla hetkellä. Olin pienessä maistissa, hän tuli luokseni ja ehdotti ”eiköhän lyödä kättä päälle”. No, minä löin. Kättä päälle siis. Nyt en voisi enää perääntyä. Varsinkin, kun palkka-asiatkin näyttivät olevan oikeissa lukemissa."

Näet koko Hynysen tekstin alta tai täältä. Tekstissä Hynynen kertoo tarkemmin hyvin kiireisestä vuodestaan. 

Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rockin arvostetuimmista yhtyeistä. Jouni Hynynen toimii paitsi yhtyeen laulajana, kitaristina ja sanoittajana, myös säveltäjänä ja sovittajana. Suorapuheisesta ja rehellisestä ilmaisustaan tunnettu rokkari on julkaissut myös useita kirjallisia teoksia.

Lue myös: Kotiteollisuus palkittiin elämäntyöpalkinnolla - "Ei kehtaa paukutella henkseleitä"

Lue myös: Vain elämää: Jouni Hynynen muistelee tärkeää kohtaamistaan Mari Perankosken kanssa - "Tapahtui jotain isoa"

Kilpailut

Uusimmat