Kuva: Nelonen

Suuri seikkailu -kilpailijat julki - mukana Hanna Tikander, UMK-finalisti ja Joonas Saartamo

22.01.2024 12:00 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

16 kilpailijaa taistelee 20 000 euron voitosta pohjoisen karun kauniissa olosuhteissa.

2000-luvun suosikkisarja Suuri Seikkailu palaa uusin jaksoin maaliskuussa, tiedottaa Nelonen.

Ohjelmassa 16 julkisuudesta tuttua henkilöä muodostaa kaksi joukkuetta, jotka ottavat toisistaan mittaa erilaisten taitoa ja nokkeluutta vaativien tehtävien parissa Lapin luonnossa. Voittaja kuittaa itselleen mojovat 20 000 euroa.

Kilpailijoiden on opittava sopeutumaan ja toimimaan ryhmässä Lapin luonnossa sitä ja toisiaan kunnioittaen. Kilpailu tulee viemään kilpailijat äärirajoille niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Ohjelman juontaa Jaana Pelkonen. Suuri seikkailu alkaa Nelosella ja Ruudussa lauantaina 23. maaliskuuta alkaen klo 19.30.

Uuden kauden kilpailijat on nyt julkistettu. Mukana on muun muassa UMK-finalisti Jesse Markin, Jussi-palkittu näyttelijä Joonas Saartamo ja Selvin päin -podcastistaan tunnettu vaikuttaja ja juontaja Hanna Tikander.

Katso kaikki kilpailijat alta:

Timo Lavikainen, 49 vuotta

(kuva: Nelonen)

Lavikainen on suomalainen pitkän linjan näyttelijä ja monitaituri, joka ponnahti kansan tietoisuuteen vuonna 1999 julkaistun Pitkä kuuma kesä -elokuvan myötä. Kulttisuosion saaneen elokuvan jälkeen Lavikainen on tähdittänyt lukuisia menestyselokuvia, muun muassa Helmiä ja sikojaLeijonasydän sekä Napapiirin sankarit. Hän on päässyt näyttämään myös monipuoliset komedia- ja improvisaatiotaitonsa viihdeohjelma Putouksessa kolmen tuotantokauden verran. Takataskussaan Timolla on tuore eräoppaan koulutus.

Marja Kihlström, 38 vuotta

(kuva: Nelonen)

Kihlström on erityistason seksuaaliterapeutti, joka tunnetaan myös puhujana. Hän pitää koulutuksia ja on julkaissut seksuaalisuuteen liittyviä tietokirjoja. Somevaikuttaja Kihlström julkaisee Puhu Muru -nimistä podcastia, jossa hän puhuu vaihtuvien vieraiden kanssa rohkeasti ja avoimesti aiheista, joista muut eivät uskalla puhua. Hänet tunnetaan myös televisiojuontajana ohjelmissa Naked Attraction Suomi ja Sex Tape Suomi.

Jesse Markin, 38 vuotta

(kuva: Nelonen)

Markin on liberialaissyntyinen monipuolinen räppäri ja laulaja, joka on noussut suuren yleisön tietoisuuteen debyyttialbuminsa Folk (2019) myötä. Albumi voitti vuoden 2020 Emma-gaalassa vuoden tulokkaan ja kriitikoiden valinnan palkinnot. Nyt Markin nähdään yhtenä kilpailijana Uuden Musiikin Kilpailussa, jossa hän kamppailee tilaisuudesta edustaa Suomea seuraavissa Euroviisuissa kappaleellaan Glow

Suuressa seikkailussa Jesse toteaa haastavansa etenkin introverttiä puoltaan, sillä parhaimmillaan seikkailussa nukutaan teltassa kylki kyljessä tiimikaverin kanssa.

Daniel Ahola, 27 vuotta

(kuva: Nelonen)

Ahola on turkulainen tuottaja ja tubettaja, jonka YouTube-kanavalla on yli 160 000 tilaajaa. Aholan luovuus ja kokeilunhalu ovat vakiinnuttaneet hänen paikkansa Suomen suosituimpien sisällöntuottajien joukossa. Yksi hänen suosituimmista videoistaan on piilohippa-konsepti, joka kattoi koko Suomen alueen ja toteutettiin alle vuorokaudessa. 

Sanna Pikkarainen, 41 vuotta

(kuva: Nelonen)

Pikkarainen on monipuolinen mediapersoona ja juontaja, jonka kasvot ovat erityisesti painuneet suomalaisten mieliin kestosuosikiksi nousseen Sohvaperunat-ohjelman myötä. Sanna on kilpaillut myös Selviytyjät Suomi -ohjelmassa vuonna 2021 päästen siinä lähes loppumetreille saakka. 

Yagmur Özberkan, 35 vuotta

(kuva: Nelonen)

Özberkan on turkulainen toimittaja ja juontaja, joka tuli tunnetuksi Yle Puhe -kanavalla esitetystä radio-ohjelmasta Mahadura & Özberkan. Ohjelmassa pureudutaan yhteiskunnallisiin aiheisiin, jotka muuten jäisivät kuulumattomiin. Tultuaan äidiksi ja huomattuaan monia siihen liittyviä tabuja, Yagmur alkoi tehdä omaa Mutsin tunnustuksia- podcastia, jossa hän puhuu vanhemmuuteen liittyvistä asioista suoraan ja kaunistelematta. Hän ei pelkää nostaa havainnoimiaan epäkohtia isompaan keskusteluun. Suuressa seikkailussa Yagmur aikoo löytää itsensä uudelleen kiireisten vauvavuosien jälkeen.

Janne Hurme, 50 vuotta

(kuva: Nelonen)

Hurme on monipuolinen laulaja, muusikko ja lauluntekijä, joka teki läpimurtonsa iskelmälaulajana vuonna 1995 kappaleellaan Kirje. Jannen soolouran merkittävimpiin kappaleisiin kuuluvat Tinasormus, Postikortti ja Elämän malja. Iskelmämusiikin lisäksi Janne on levyttänyt ja keikkaillut melodista hard rockia soittavan Human Temple -yhtyeen keulahahmona. 

Itseään usein liian kiltiksi kutsuvaa Jannea ei pelota Suuren seikkailun fyysisyys, vaan erityisesti potentiaalinen kapteenina toimiminen.

Nina Mikkonen, 59 vuotta

(kuva: Nelonen)

Mikkonen on yrittäjä ja mediapersoona, joka tuli tunnetuksi Timo T. A. Mikkosen puolisona ja kotiäitinä heidän kahdelle lapselleen. Perheen elämää seurattiin ohjelmassa Mikkosten maailma sekä myöhemmin osana Karavaanarit-ohjelmaa. Mikkonen on osallistunut myös ja Big Brother VIP -ohjelmaan.

Suureen seikkailuun Nina on tullut näyttämään nuoremmille, että kilpailussa tarvitaan muutakin kuin pelkkää raakaa fyysistä voimaa.

Hanna Tikander, 29 vuotta

(kuva: Nelonen)

Tikander on vaikuttaja ja juontaja Helsingistä. Hän on noussut esiin raitistumista käsittelevän Selvin päin -brändin sekä rahasta, sijoittamisesta ja säästämisestä puhuvan Mimmit Sijoittaa -mediayhtiön toisena perustajana. Suuri seikkailu herättää Hannassa nostalgisia muistoja lapsuudesta, ja nyt hän tavoittelee innoissaan koko kilpailun voittoa.

Joonas Saartamo, 43 vuotta

(kuva: Nelonen)

Joonas Saartamo on näytellyt useissa menestyselokuvissa, kuten Menolippu MombasaanTyttö sinä olet tähtiKulman pojat ja Juoppohullun päiväkirja. Hän on saanut Jussi-ehdokkuudet rooleistaan elokuvissa Jättiläinen ja Hiljaisuus voittaen jälkimmäisestä parhaan miespääosan palkinnon. TV:n puolella Joonaksen tuorein rooli on pääosa lähisuhdeväkivaltaa käsittelevässä Elisa Viihteen draamasarjassa Kaikki anteeksi. Näyttelemisen lisäksi Joonas tunnetaan myös musiikkimaailmassa artistinimellä Jonde.

Joonas on aiemmin karttanut esiintymistä omana itsenään, mutta Suureen seikkailuun hän päätti suostua, koska omien sanojensa mukaan ”nyt on sen aika”.

Markus Pöyhönen, 45 vuotta

(kuva: Nelonen)

Markus Pöyhönen on entinen pikajuoksija, joka on sittemmin siirtynyt kilpaurheilusta yritysmaailman puolelle. Nykyisin Markus tekee yritysvalmennuksia ja järjestää liikunta- ja hyvinvointihaasteita eri toimijoille. Markus suuntaa Suureen seikkailuun avoimin mielin, ja hän toivoo voittoa sellaiselle seikkailijalle, joka todistaa matkan varrella itsensä voiton arvoiseksi.

Lauri Huttunen

(kuva: Nelonen)

Huttunen on suomalainen autoharrastaja, yrittäjä ja mediapersoona, joka tuli tunnetuksi tosi-tv-sarjasta Latela. Ohjelmassa seurataan autoharrastajaporukan arkea ja heidän intohimoaan autoihin ja niiden näyttäviin muokkauksiin. Lauri on nähty myös ultrajuoksemassa Islannin halki Äärimmäinen matka -seikkailurealityssa. Nyt hän pääsee jälleen haastamaan itseään Suuressa seikkailussa.

Marko Maunuksela, 50 vuotta

(kuva: Nelonen)

Marko Maunuksela on esiintyjä ja radiojuontaja, joka lauloi itselleen tangokuninkaan tittelin Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 2010. Nykyisin Maunuksela keikkailee Jackpot-orkesterinsa kanssa ja muodosti Marko ja Jukka-duon vuoden 2008 tangokuninkaan Jukka Hallikaisen kanssa. Päätoimisesti Markoa kuullaan nykyisin kuitenkin radion puolella, sillä hän viihdyttää Aito Iskelmä -kanavan aamuohjelman toisena juontajana Elina Otsalan rinnalla. 

Suureen seikkailuun Marko on valmistautunut harjoittelemalla erätaitoja tulenteosta solmuihin.

Kirsi Salo, 56 vuotta

(kuva: Nelonen)

Salo on tv-persoona ja hyvinvointivalmentaja, jonka televisioura alkoi Talousuutisten uutistenlukijana. Myöhemmin hänet nähtiin Nelosella uutisankkurina. Kirsi on juontanut useita ohjelmia, muun muassa Heikoin lenkkiBaariTupla tai kuitti ja Kirsi ja himoshoppaajat. Sittemmin hän on keskittynyt henkiseen hyvinvointiin ja toimii luennoitsijana ja hyvinvointivalmentajana. Lisäksi Kirsi on edistänyt omavaraisuuden periaatteita Juvalle perustamallaan omavaraisten ekotalojen yhteisöllä, Onnellisten kylällä.

Suuressa seikkailussa Kirsi pääsee kohtamaan oman kilpailuviettinsä. 

Laura Haimila, 35 vuotta

(kuva: Nelonen)

Laura Haimila on toimittaja, juontaja ja sosiaalisen median vaikuttaja, jonka mediaura alkoi vuonna 2010 suositun iltapäiväradion juontajana. Siitä lähtien hän on ollut haluttu ääni monilla radiotaajuuksilla ja podcasteissa. Laura toimii aktiivisesti yhdenvertaisuuden edistäjänä ja puolestapuhujana ja on juontanut yhteiskunnan epäkohtiin pureutuvaa Kerhotalo-podcastia yhdessä Emmi Nuorgamin kanssa vuodesta 2021 alkaen. Laura on myös nähty Big Brother Suomen kommentaattorina ja toiminut musiikkialalla artistimanagerina.

Suuressa seikkailussa Laura altistaa itsensä ensi kertaa aikuisiän kilpailutilanteeseen, ja hän odottaakin jännityksellä, millaisia tunnetiloja se aiheuttaa.

Kelet Ali, 26 vuotta

(kuva: Nelonen)

Ali on malli ja esiintyjä, joka tunnetaan nimeään kantavasta koskettavasta dokumenttielokuvasta Kelet. Elokuva kertoo hänen tarinansa transsukupuolisena nuorena naisena, joka tavoittelee unelmaansa mallina. Hän on esiintynyt Helsingin muotiviikoilla ja tehnyt kuvauksia tunnetuille brändeille. Kelet on vahvasti läsnä Helsingin ballroom-kulttuurissa, ja hän myös esiintyy paljon festivaaleilla ja tapahtumissa Fem Queens of Finland -kollektiivinsa kanssa.

Tällä hetkellä valtaosa Keletin ajasta kuluu opintoihin, jotka vievät häntä lähemmäs uusia haaveita. Suureen seikkailuun Kelet on valmistautunut karaisemalla itseään Lapin olosuhteita varten telttailemalla Nuuksion kansallispuistossa.

Lue myös: Muodin huipulle -juontaja Miisa Grekov näkee muotibisneksessä tärkeän muutoksen: "Ihan mahtavaa"

Lue myös: LOVE jatkuu uusin jaksoin helmikuussa - katso, ketkä esiintyvät tulevalla kaudella

Lue myös: Kyllä isä osaa -elokuvan ensi-ilta on selvillä

Kilpailut

Uusimmat