Kuva: MTV

Tässä ovat uudet Maajussille morsian -sinkut

07.02.2024 12:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Kaksi naista ja kuusi miestä etsii rinnalleen loppuelämän rakkautta.

Rakastettu Maajussille Morsian jatkuu pian uusin jaksoin MTV:llä. Ohjelman juontaa tuttuun tapaan Vappu Pimiä.

Ohjelmassa seurataan maajussien matkaa kohti loppuelämän rakkautta. He etsivät rinnalleen kumppania jakamaan arjet ilot ja surut ja monet heistä haaveilevat myös perheen perustamisesta. Tällä kaudella on mukana kaksi naista ja kuusi miestä. 

17. kauden maajussit esitellään MTV Katsomossa keskiviikkona 14.2. heti vuorokauden vaihtuessa ja MTV3-kanavalla klo 21 alkaen. Uusi tuotantokausi alkaa MTV:llä syksyllä. 

He etsivät rakkautta uudella kaudella:

Pekka, 31, Pori

(kuva: MTV)

Pekka on viljatilallinen neljännessä polvessa, kerrotaan MTV:n tiedotteessa. Porissa sijaitsevalla tilalla viljellään viljaa ja kerääjäkasveja. Sukutilan isännän pesti on ollut aina Pekalle selkeä tavoite. Hän arvostaa tilan perinteitä ja toivoo tilalle jatkuvuutta. Pekka on keskittynyt viime vuodet tilan hoitamiseen ja kehittämiseen ja nyt olisi aika löytää sille jakaja.

Tilan töiden ohella Pekka tekee asiantuntijatöitä maatalouden alalla. Vapaa-ajalla Pekka pitää urheilusta ja harrastaa frisbeegolfia ja uimista. Myös 3D-tulostamisesta on tullut uusi mielenkiinnon kohde. Pekka toivoisi löytävänsä kumppanin, jolla olisi samanlaisia mielenkiinnon kohteita, ja joka osaisi arvostaa tilan historiaa ja perinteitä. Häneen naisessa vaikutuksen tekee huomaavaisuus ja huumorintaju. Haaveissa olisi myös perustaa perhe, joka toisi onnen mukana myös jatkuvuutta tilalle. 

Sami, 27, Paimio

(kuva: MTV)

Sami isännöi Paimiossa sukutilaa neljännessä polvessa. Sami on ollut tilalla isäntänä kolme vuotta. Tilalla viljellään kauraa, härkäpapua ja hevosenheinää. Tilan lisäksi Samilla on koneurakointiyritys, jossa tehdään maaurakointia, maatilaurakointia ja metsätöitä.

Töiden ohella Sami harrastaa liikuntaa käymällä kuntosalilla ja pelaamalla sulkapalloa ja frisbeegolfia. Tämän lisäksi hän nauttii luonnossa liikkumisesta ja drone-kuvaamisesta.

Sami etsii kumppania, joka olisi iloinen, puhelias ja liikunnallinen. Kumppanin ei tarvitse ottaa tilan töihin osaa, mutta olisi tärkeää, että hän viihtyy maalla ja ymmärtää yrittäjän arkea. Samilla on toiveissa perustaa perhe, kunhan sopiva kumppani löytyy.

Milla, 24, Piippola

(kuva: MTV)

Milla pyörittää kolmatta vuotta suvun hevostilaa Piippolassa. Isovanhemmat ovat vielä mukana tilan arjessa, mutta päävastuu on nuorella emännällä. Tilalla kasvatetaan ja valmennetaan ravihevosia.

Hevosten ohella Milla tekee töitä ripsiteknikkona ja kauneudenhoitoala kiinnostaa muutenkin vastapainona hevosten kanssa tehtävälle työlle. Vapaa-ajallaan Milla tapaa kavereita ja käy kuntosalilla.

Milla haaveilee tasapainoisesta elämästä, jossa kumppanin kanssa jaetaan arjen pienetkin asiat. Millaan tekee vaikutuksen rohkea mies, joka osaa tarvittaessa ottaa ohjat käsiinsä, mutta jolla on myös huumorintajua. Sopivan kumppanin löytyessä olisi myös toiveissa perustaa oma perhe.

Jenni, 21, Kannus

(kuva: MTV)

Jennin kotitila on Kannuksessa sijaitseva maitotila, jossa on 65 lypsävää lehmää sekä nuorkarjaa. Tila on vielä vanhempien hallussa, mutta suunnitelmissa on tehdä sukupolvenvaihdos lähitulevaisuudessa. Jenni tekee kotitilan askareiden ohella töitä karjanhoitajana naapuritilalla.

Vapaa-ajallaan Jenni viettää aikaa ystävien kanssa ja tekee TikTok-videoita. Hän on myös aktiivisesti mukana lähialueen talkoo- ja järjestötoiminnassa. Jenni on määrätietoinen, avulias ja aikaansaava.

Jenni haluaisi löytää kumppanin, joka olisi hänen tapaansa puhelias ja sosiaalinen, mutta osaisi myös antaa toiselle omaa rauhaa. Työhanskat saisivat mielellään pysyä käsissä ja olisi hienoa, jos mieheltä löytyisi kiinnostusta tilan toimintaa kohtaan. Työntekijää Jenni ei kuitenkaan tilalle etsi vaan tärkeimpänä olisi löytää kumppani, jonka kanssa elää hyvää arkea ja ehkä perustaa perhe tulevaisuudessa.

Samuli, 34, Tarvasjoki

(kuva: MTV)

Tarvasjoella asuvan Samulin kotitila tuottaa luomukananmunia. Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin muualla, sillä Samuli tekee töitä myös perheen maitotilalla sekä veljen ja yhtiökumppaneiden kanssa perustetussa jäätelötehtaassa. Samulille perhe on tärkeä ja töitä tehdäänkin tiiviisti yhdessä. Kananmunatila on veljen kanssa yhteisomistuksessa ja yhteistyö sujuu hyvin.

Kahden tilan työt ja tehtaalla auttelu ei jätä juuri aikaa vapaa-ajan riennoille. Toimintaa kuitenkin kehitetään koko ajan ja mikäli se oikea kumppani löytyisi, niin suhteelle tehtäisiin aikaa.

Olisi hienoa, jos naisella olisi maaseututaustaa, ymmärrystä yrittämiseen ja kiinnostusta osallistua tilojen toimintaan. Samulin huomion naisessa kiinnittää iloisuus, positiivisuus ja tekevä luonne. Tulevaisuuden toiveissa olisi myös omat lapset, mutta suhteen täytyy olla vahvalla pohjalla ennen kuin ne askeleet otetaan.

Harri, 41, Kiviapaja

(kuva: MTV)

Kiviapajalla asuvalla Harrilla on emolehmätila, jossa tuotetaan vasikoita välitykseen. Eläimiä on enimmillään noin 80 ja lihatuotannon lisäksi pelloilla kasvaa nurmirehua ja rehuviljaa. Vanha sukutila on nykyään luomutila.

Harri lähti aikoinaan sukutilalta ja teki pitkään töitä ravintola-alalla. Eräänä päivänä mieleen tuli ajatus, että mitä jos lehmiä ei enää jonain päivänä olekaan tilalla, ja sen seurauksena Harri päätti ottaa tilan isännän pestin hoitaakseen. Töiden ohella hän harrastaa liikuntaa muun muassa pyöräilemällä ja lumikenkäillen.

Harriin naisessa vaikutuksen tekee aitous, luonnollisuus ja hyvä huumorintaju. Kumppanilla saa olla vahvakin luonne, jos suhteessa on ymmärrystä ja kunnioitusta toisiaan kohtaan. Toiveena olisi vielä saada omaa jälkikasvua niin että navetalta palatessa kotona olisi perhe odottamassa.

Teemu, 39, Kurikka

(kuva: MTV)

Teemun tila Kurikassa on iso maitotila, jossa kasvatetaan myös nuorkarjaa ja pelloilla rehua. Teemu osti vuonna 2006 huonossa kunnossa olevan tilan ja on siitä lähtien laajentanut ja kehittänyt sitä nykyiselleen. Teemu ei ole maatilalta kotoisin, mutta kiinnostus alaa kohtaan sai hänet nuorena lomittajan hommiin ja sitä kautta ajatuksiin tuli oman tilan hankinta.

Talviaikaan Teemu harrastaa hiihtämistä, mikä on hänen mukaansa parasta pään nollaamista. Hän on myös raskaamman musiikin ystävä ja käy keikoilla tilan töiden salliessa. Teemulla on kolme poikaa iältään 14, 15 ja 19.

Tilan laajennettua nyt sopivaan kokoon on tavoitteena löytää parempi tasapaino työn, perheen ja parisuhteen välille. Teemu etsii kumppania jakamaan hyviä hetkiä ja tukemaan arjessa. Kumppanin ei tarvitse ottaa osaa tilan töihin, mutta työn sitovuutta ja vastuullisuutta täytyy ymmärtää. Teemun vaikutuksen tekee positiivinen asenne, kaunis hymy ja luonnollisuus.

Atso, 44, Karkkila

(kuva: MTV)

Atso asuu sukutilalla Karkkilassa. Tila jaettiin aikanaan perheen kesken niin, että veli otti pellot hoidettavakseen ja Atsolle jäi itse tila ja sen rakennukset. Tilalla on aloitettu tapahtumatoiminta ja siellä on pidetty niin syntymäpäiväjuhlia, häitä kuin retriittejä. Haaveena olisi kunnostaa tilasta kurssikeskus, jossa tarjota monipuolisempaa toimintaa.

Atso tekee päivätöitä erityisopettajana tilan kehittämisen ohella. Tämän lisäksi hänellä on useita mielenkiinnon kohteita. Atso on opiskellut ja harrastanut muun muassa teatteria ja tanssia, ja yhtenä intohimon kohteena on savirakentaminen.

Atso etsii parisuhdetta, jossa molemmat ymmärtävät toisiaan ja uskaltavat olla oma itsensä. Atsoon vaikutuksen tekee nainen, joka on itsevarma ja sinut itsensä kanssa. Toiveissa olisi löytää kumppani, joka olisi kiinnostunut kehittämään tilan toimintaa ja tuomaan siihen uusia näkökulmia.

Lue myös: Uudessa rakkausrealityssa muutetaan yhteen vain tekstareiden perusteella - katso ohjelman sinkut

Lue myös: Ensitreffit-Matti avautui treffikokemuksestaan: "Kilttinä suostuin, vaikka en halunnut"

Lue myös: He esiintyvät UMK:n jättishow’ssa - "Esitys, jollaista ei ole kummaltakaan artistilta aikaisemmin nähty"

Kilpailut

Uusimmat